2017 summattuna yhteen

Taas on vuosi vierähtänyt. Miten se aina menee niin nopeasti? Piti oikeen instaramista tarkistaa mitäs kaikkea tähän vuoteen mahtuikaan, kun oma muisti jaksaa kantaa hyvä jos eiliseen. 

Tammikuu

Sain onnen osallistua silloisen työmaani gaalaan, jossa juhlittiin kahden firman yhdistymistä. Lennettiin siis pikavisiitille kylmään Suomeen, jossa oli lunta! Juhlat olivat hienot ja seura mukavaa. Oli hienoa saada tutustua työkavereihin kasvotusten, muutenhan yhteydenpito tapahtui chatin kautta. Tuliaisiksi kotiin ostin demonisoituja lakupiippuja. 

Meillä täällä kotosalla oli jonkin sortin poikkeuskeli ja Mijas Puebloonkin saatiin hippu lunta. Se oli erikoista se! Vähän pisti närästämään, kun sisällä oli 15C lämmintä ja kaasulämppäri sanoi sopimuksen irti. Hometta kirottiin myös ja meikämuija sitä moppasikin oikein sutjakkaasti seinistä ja katosta. 

Tammikuussa käytiin yhdessä Aten kanssa Benalmádenan perhospuistossa eli Mariposario de Benalmádenassa, josta kirjoitin blogiinkin. Se oli näköjään vuoden epäkiinnostavin juttu, lukukertoja vain 134. 

Aim bädääs!

Helmikuu

Helmikuussa sain ajatuksen alkaa pitämään blogia. Kirjoittelin hyvin tiivistetysti ensimmäisen asuinvuotemme muutamassa ensimmäisessa postauksessa ja sen jälkeen olen päivitellyt juttuja sitä mukaa, kun kirjoitusintoa on ollut. Turha tästä mitään ressiä on ottaa, omaksi huviksi vaan. 

Helmikuussa visiteerattiin Sea Life Benalmádenassa, jossa oli mitä mielenkiintoisempia elukoita. Mun lemppareita oli saukot ja niillä vasta kivaa olikin, koska koko päivän satoi vettä. Sea Lifessä oli remppa kesken haita varten ja saatiin uudet liput ilmaiseksi, että päästään myöhemmin keväällä katsomaan uudistunut puoli. No, muistin liput joskus syksyllä ja määräaika niiden lunastamiseen oli kesäkuussa. Ei olla muuten vieläkään käyty. Pitää varmaan mennä. 

Loppukuusta postista kolahti ystävänpäiväkortti isovanhemmiltani ja se on kyllä aina niin hienoa, kun joku viitsii edes kortin laittaa. Olen itse etanapostifani ja se on aina suuri ilo saada jotain pientä postissa. Täällä kun laskutkin menee suoraveloituksena tililtä, niin postia ei juurikaan tule. Itse tykkään lähetellä kortteja ja joskus jotain pientä kivaakin, vaikka se on aina täyden työn ja tuskan takana. 
Jos haluan lähettää jonkin muunlaisen kortin kuin turistikortin, pitää suunnata isoon automarkettiin (meillä ei ole enää autoa) tai brittien korttikauppaan tai papeleriaan. Kaksi jälkimmäistä on siestalla eli kiinni aina, kun itse olen menossa töistä kotiin ja illalla on enää hankala lähteä mihinkään. Korttivalikoima on aika niukka, kun nämä ei täällä kortteile, paitsi synttäreinä. Okei, olen vähän nirso, kun en halua lähettää enkkutekstillä olevaa korttia täältä, joten senkin rajoittaa valikoimaa, etenkin siellä brittien korttikaupassa, haha. Postimerkkejä kortteihin ja kirjeisiin myy postin lisäksi joka kulmalta löytyvät tupakkakaupat, jotka kyllä myöskin ovat siestalla... Niin ja postimerkkejä ostaessa käy vain käteinen. ''Postinlähetyspönttöjä'' on hyvin matkan varrella eli kunhan vaan saan sen perkeleen kortin hommattua tai kirjeen kasaan, on se kätevää tipauttaa tuossa töissäkulkiessa maailmalle. 
Jos paketin meinaan laittaa, niin pitäisi käydä postissa. Lähin posti menee siestaksi kiinni, eikä enää avaa sen jälkeen. Paremmin auki olevat postit on niissä perhanan automarketeissa ja yksi löytyy myös Miramar-ostoskeskuksesta. Se on hyvä se, sillä meiltä pääsee sinne bussilla kerran tunnissa. Se yhden paketin lähettäminen viekin aikaa yhden illan, sillä ensin pitää kytätä bussi, istuskella kyydissä se puolisen tuntia, jonottaa siellä postissa ainakin toiset puoli tuntia, kytätä seuraava bussi ja körröötellä kotiin. Yleensä sen tunnin bussi on juuri mennyt, kun pääsen postista ulos. Työpäivän jälkeen pakettishow on huono idea ihan koiran ja muun elämänrytmin kannalta ja lauantaisin Miramarissa on koko kylä. Silloin tunnin jonotus postissa on kärpäsen paska valtameressä. No mutta juu... Semmosta avautumista tähän väliin! 

Helmikuussa maistoin dragonfruittia. Värjäsi kielen pinkiksi, eikä maistunut miltään. Erikoinen hedelmä. 

Lutra Lutra lutraa, ihania otuksia!!

Maaliskuu

Perinteisen kevätflunssan aika! Kävin röntgenissäkin ja se oli aikamoinen kokemus. Siellä piti pukea vihreä läpikuultava harsopaita päälle ja mulla oli hauskaa. Verikokeissa ei ollut hauskaa, sillä olin melko varma, että viimeistään sieltä saan jonkun superbakteerin, sevverta rentoa oli hygienian suhteen.

Lenssusta selvittyäni kävin ekaa kertaa suomalaisella kampaajalla Johannalla Salón Estilossa. Voi juutina, kun sain hienot hiukset! Täydellisen vaalea balayage-värjäys ja jos joku osaa leikata tukkaa, niin Johanna. Siskoni lisäksi tietty. Jos et pääse poriin siskoni kampaamoon Hiusstailaamo Studio 30:en, niin mene Johannalle. Et pety! Johannan liikkeestä kävin myös myöhemmin hakemassa ripsipidennykset Joanilta, tuuheat tuli ja hyvin pysyi. 

Elukkaosastolla tapahtui perheenlisäystä, kun Atte tilasi meille kaksi pienen pientä hyppyhämähäkkiä (Phidippus Regius). Toinen oli valitettavasti dööd lähetyksen saapuessa, sillä kuljetusfirma töppäili aika pahasti. Toinenkin poistui suorasääristen seurakuntaan myöhemmin, nyyh.

Kävimme Aten kanssa yhdessä Andalucian Elämysretkillä Royn opastamana Zoo de Castellarissa, joka on takavarikoitujen/hylättyjen eläimien eläintarha. Itse en saanut reissusta postausta aikaiseksi, mutta kannattaa lukaista ystävämme Teemun kirjoitus. 

Nämä veijarit oli semmosia keskisormen kynnen kokoisia symppiksiä

Huhtikuu

Kuun kohokohta oli silloisen työmaan virkistysilta, jolloin pääsimme kattomaan Sami Hedbergiä. Keikan järjestäjän osalta oli aikamoista häslinkiä, mutta onneksi ilta toteutui. Tenat jäi kotiin ja niitä olisi kyllä tarvittu! 

Kaamoksen kanssa treenattiin ihmisten ilmoilla kulkemista ja saatiin olla aikalailla rauhassa, kun laitoin sille kuonokopan. Ei se sitä varsinaisesti tarvitse, mutta nämä on niin ystävällisiä (meidän mittarilla päällekäyviä), että sillä saa vähän etäisyyttä tuntemattomiin. Kaamos ei ole kopan suuri fani, mutta se unohtuu nopeasti, kun näkökentässä on paljon mielenkiintoista kytättävää. 

Intouduin tilaamaan kasan Juha Vuorisen kirjoja kesän lokoiluhetkiä varten. Niistä tuli ahmaistua parikin heti paketit avattuani. Vuorista jo jonkun aikaa seuranneena voin vain todeta hänen olevan hieno mies, jolla on kynä hyvässä terässä.

Jälleen virkistyttiin Benalmádenassa, tällä kertaa Food Trucks tapahtumassa Aten ja Nestorin kanssa. Ruokaa oli laidasta laitaan ja iltayöstä bändi soitti funkahtavaa poppia koulubussin katolla. 

Ihanakamala lapsuudenystäväni yllätettiin vauvakutsuilla, joita sain olla järjestämässä näin etänä. Minun tehtävänäni oli järkätä koristeet ja kilpailuttaa/sopia kakku. Juhlien aikaan otettiin videoyhteys ja aika hämmentyneeltä muija vaikutti. Kuulemma juhlat oli kivat ja kakkukin kelpasi. 

Kevätlomaviikko koitti ja nautiskelin ensimmäisen päivän käymällä Benalmádenan kaapelihissihässäkässä eli Teleférico de Benalmádenassa. Siitä ja lomasta muutenkin kirjoittelin blogiinkin.  

Pääsiäisen aikaan oli kovat bileet, joka paikassa kannettiin Jeesusta ja meteliä riitti. Ei ihan meidän pala kakkua, mutta on hieno nähdä kuinka nämä täällä kunnioittaa perinteitä.

Loppukuusta ostin karjalanpiirakoita, kävin Kaamoksen ja kaverini kanssa Sierra de Mijaksella kävelemässä sekä suuntasin jälleen Andalucian Elämysretkien sukkulalla retkelle. Tällä kertaa kävimme Castillo de Mondassa eli Mondan linnassa eli Vain Elämää linnassa. Hieno paikka! Ihana tunnelma ja rauha sekä upeat maisemat. 

Kuun vaihteessa juhlittiin jälleen Kansainvälisiä Päiviä eli Feria de los Pueblos -ferioita, maailman ferioita. Sangen epähyvässä olotilassa kirjoitettua, lähinnä kuvia sisältävää raporttia juhlahumustamme voit kurkata tästä postauksesta.

HEEPPÄRII!!

Toukokuu

Alkukuusta ihanakamala lapsuudenystäväni synnytti pienen tytön, jonka kummiksi päädyin. Kyllä se oli suloinen otus ja on edelleen!

Vinguin Facebookissa nähneeni mainoksen Fazerin pantterikarkkipussista nimeltä Puuma, jota tietysti halusin maistaa ja jota tietysti ei saanut täältä. Isäni serkku miehensä kanssa intoutui karkkikuriiriksi ja sain namusia hyppysiini. Kiitos vielä!

Kaamoksen kanssa pelailtiin taas älypelejä ja yritin saada sitä uimaankin, mutta tuo neiti ei varpaitaan pidemmälle mereen suostunut. Koirapuistossakin käytiin aika ahkeraan ja ''koiran päivän'' kunniaksi koirapuiston baarissa oli bändi. Kaamos ei välittänyt musiikista, joten hipsuteltiin kotia kohti. Se on aina hauskaa, kun siellä käy ja tajuaa, että tuommoinen baari saatika livebändi ei olisi koskaan mahdollista (sääntö)Suomen koirapuistoissa. 

Elukoita kävin katselemassa kylämme eläintarhassa, jonne saatiin vuosiliput joululahjaksi. Siellä oli lemurit poikineet ja pieniä raitahäntiä vilisti isompien reppuselässä. Ihania otuksia.

Loppukuun kohokohtiin kuului vauvanpeiton valmiiksi saaminen ja auton hajoaminen. Apukuskin lasi pamahti sisälle, kun väistin meidän parkkihallissa mopoa ajamalla tolppaan. Mopo livisti paikalta ja minä soitin työmaalle myöhästyväni hommista.

Universumi antoi vinkin, että vois sitä muutakin liikuttaa ku autoa...

Kesäkuu 

Kaksi viikkoa Suomessa, josta löytyy tarinaa täältä ja täältä. Oli ihana käydä katsomassa tuttuja ja maistelemassa herkkuja, joita ei täältä saa. Kaamoskin tykkäsi, kun oli viileää. 

Juhannus meni ystävien kanssa Aten ollessa Thaimaassa. Istuskeltiin ja naatiskeltiin rannalla ja keskiyöllä kahlattiin mereen katsomaan raketit. Oli kyllä ikimuistoinen kokemus!

Autot jatkoi hajoiluaan. Tällä kertaa ystävämme auto jäi pikatien varteen ja pääsin ekaa kertaa hinausauton kyytiin. Se oli jännää se!

Vasemmalla Kaamos ja oikealla veljeni perheen Moca-poika, oikea vauhtipallo!

Heinäkuu

Mietimme ihanankamalan lapsuudenystäväni kanssa lapsen tuttiongelmaa. Suomesta saatavat ensitutit tuntui olevan kaikki liian suuria, joten päätettiin, että lähetän täältä Suavinexin tutin kokeeksi. Se oli niin passeli, että päädyin trokaamaan tutteja ja pari pulloa hänelle. Postasin kuvan paketista instaramiin ja läheiset sai hepulin, että onko meille vauva tulossa. On ne niin herkillä nyt, kun kolme kymppiä alkaa lähenemään, hahah.

Tässä kuussa pysyteltiin ihan omien elukoiden kanssa, vaikka kaikki heistä ei halunneetkaan pysyä meidän kanssa. Irmeli nimittäin oli jo tuossa pitkin alkuvuotta karannut useamminkin ja mietittiin ratkaisua. Ilman ilmastointia kämppä oli kuin pätsi, joten luukkuja oli pakko pitää auki. Eikä siinä, Kaamos oppi hienosti paimentamaan kissoja, paria hutia lukuunottamatta. Siinä kohtaa kun tuo pieni perkele maailman söpöin pikkukisu oppi avaamaan parvekkeen ovet, oli keksittävä halpa ratkaisu. Kiinnostuneet voivat tutustua tähän ällistyttävään keksintöön tässä postauksessa, joka oli muuten blogin toiseksi luetuin koko vuonna. 

Kaamoksen kanssa treenattiin odottamista kinkun voimin ja se palkkasi itseään myös vetämällä kissansikareita eli paskaa. Aivan ihana tapa. Koirat on mahtavia. 

Kuun vaihteessa juhlittiin ystävämme syntymäpäiviä, jossa saimme ällistyä taikuruudesta hyvän ruoan sekä juoman äärellä. Juhlista oltiin ajoissa kotona, tarkalleen klo 7.13 seuraavana aamuna. 

Suavinexilla on kyllä hyvä silmä kuosien suhteen, muutakin kuin vaaleanpunaista röyhelöä!

Elokuu

Hikisen elokuun keskellä saatiin vähän sadetta hetkeksi. Ehkä noin kolmeksi minuutiksi, mutta se tuli voimalla alas ja todella tarpeeseen! 

Käytiin Aten ja ystävämme kanssa Málagassa ferioilla ja ne oli kyllä niin isot bileet, että edes koko feriaviikko ei olisi riittänyt joka casetan kiertämiseen. Taksit lakkoili uberin ja muiden takia, joten ferioilta kotiinpääsy oli seikkailu. Bussilla päästiin lopulta Benkkuun asti ja sieltä taksilla loppumatka kotiin. 

Äiti ja sisko saapuivat loppukuusta lomailemaan tänne ja samaan hyömyyn juhlittiin mun synttärit ystäviemme kummituskartanossa. Lahjaksi itselleni bongasin facekirppikseltä lähes uuden Dysonin imurin ja totesin tulleeni vanhaksi, sillä iloitsin siitä aivan liikaa. Naisten loman jälkeen oli edessä työmaan vaihto ja se alkoi firman virkistysretkellä Benalmádenaan Boal's IceBariin. Matka taittui molempiin suuntiin erikoisesti paatilla ja merellä oleminen oli ihanan virkistävää. 

Jääkarhu, jäädrinkki ja -18C

Syyskuu

Vinguin taas facessa, että siellä on nyt Suomessa semmosta uutta hyvän kuulosta suklaata, jota olisi vähän pakko saada. Toiveisiini vastattiin yllättävältä taholta, kun entinen työkaverini lähetti minulle KAKSI levyä ja hienon kortin! Ensitöiksi paketti piti pakastaa, koska suklaa oli vähemmän kiinteässä muodossa. Liittyi ehkä jotenkin ulkolämpötilaan, kun elohopea paukkui siellä 35C paikkeilla aamusta iltaan. 

Syyskuun elukkatouhuina pääsin ekaa kertaa koiranäyttelyyn ja vieläpä ulkomaille! Facebookissa eräs nainen kyseli reissuseuraa ja päädyin lähtemään hänelle assistentiksi Gibraltarin kansainväliseen koiranäyttelyyn. Minähän en ymmärrä tuon taivaallista koiranäyttelyistä, mutta mukavaa oli! Muutamaa päivää myöhemmin sain tiedon, että lapsuudenkoirani Lilla oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Ikää Lillalla oli karvan vajaa 16 vuotta ja hän sai upean elämän isovanhempieni kanssa. 

Kuun lopussa muutettiin VIHDOIN uuteen asuntoon. Remppa ja muutto hoidettiin hyvin kompaktisti. Itse asiassa sen verran kompaktisti, että en enää ikinä koskaan nevö evö järjestä ittelleni tommosta työmaata tohon aikarajaan. Jos kiinnostaa, niin tästäkin sirkuksesta löytyy postaus. Päivityksenä loppuun, saatiin takuurahat takaisin, kuten pitikin. Ihme!

Kiitos Terhi!

Lokakuu

Lokakuussa pyörähdin viikonloppuvisiitillä Suomessa, sillä isoisäni täytti 80 vuotta. Reissu käsitti kaksi päivää eri liikennevälineissä istumista ja yhden sukuloinnin niiden välissä. Juhlat järjestettiin upeassa Linds Kökissä. Tarjolla oli mitä erikoisimpia ja suussasulavampia herkkuja. Juhlinta jatkui kakkukaffeen merkeissä isovanhempieni luona. Kyllä oli ihana nähdä sukulaisia laajemmin pitkästä aikaa ja päästä mamman herkkupöytään. 
Kotimatkaani helpottaakseen isi oli näppärä ja osti mulle junalipun väärälle päivälle ja sehän huomattiin vasta, kun junassa ei ollut tarpeeksi vaunuja. Olin lukenut jostain junalippu-uudistuksesta ja sain pienen paniikkihien pintaan, kunnes konnari kertoi myyvänsä lippuja. Kaikki hyvin!

Työmaan kautta virkistyttiin jälleen porukalla. Tällä kertaa Aventura Amazoniassa Marbellassa. Paikka käsittää erilaisia köysiratoja ja hikihän siellä tuli tämmöisellä nollakuntoisella pylleröllä. Sain henkilökunnankin huomion, kun istuin hetkeksi ihailemaan maisemia puun tasanteelle. Mies luuli, että olin jumissa ja halusin alas kesken reitin. Ihan kiva silti, että tuli tarkistamaan.

Tämän kuun elukat koostui lampaista, jotka bongasin kulkevan meidän talon vierestä säännöllisesti. Niiden mukana kulkee vanha espanjalaismies, joka jupisee ja/tai huutaa ja muutama koira. Siellä se painelee niiden kanssa ''tulvarotkon'' jyrkkiä seinämiä pitkin keppinsä kera. Hauska kööri seurattavaksi. Lisäksi Kaamos tunki päänsä parvekkeen kaltereiden välistä ja tiputti pantansa alakerran naapurin markiisikatolle. Postaus tapahtuneesta oli vuoden luetuin juttu. 991 kertaa se oli kiinnostanut ihmisiä. 

Kuun viihteestä vastasi FugeFest, johon päätin osallistua ihan vaan Remun takia. Siitäkin on oma postauksensa, joten turha tässä enempiä on selostella. Sen verran kuitenkin, että Remu on paras. We love Remu. Lisäksi juhlittiin halloweenia ystäviemme kummituskartanolla, mutta ei tietenkään samalla kertaa festareiden kanssa. 

Saavutuksiin mahtui polkupyörän hankkiminen. Sitä olen liikuttanut laiskanlaisesti eli se olisi sitten kai ensi vuoden saavutus saada pyörät pyörimään!

Linds Kökin kasvihuoneravintolan noutopöytää 

Marraskuu

Oltiin saatu hyvä Ikeapotti kasaan ja suunnistettiin hankintareissulle halpojen hodarien halliin. Mukaan tarttui uusi sohva ja paljon muuta. Alkaa kämppä näyttämään kodilta pikku hiljaa. Vielä on paljon laittamista, mutta asia kerrallaan. Toisaalta ärsyttää, että kotiprojekti etenee hitaanlaisesti, mutta kai tämä on tarkoitettu kasvattamaan luonnetta. Kuulemma kaikkea ei saa heti. Ihan paska sanonta. 

Kaverustuin koiranäyttelymuijan kanssa sevverta kivasti, että pääsin hänen mukaansa jälleen, kun Málagassa oli lemmikkimessut sekä koiranäyttely. Kaamokselle toin tuliaisiksi pari patukkaa ja luita. Sille puhkesi allergia tässä loppuvuodesta ja syö nyt pelkkää kalaa. Kai saan sen mereen ens kesänä, kun on evät kasvaneet selkään. 

Loppukuusta kävin kaunistautumassa Harmoniassa. Sieltä sain upeat Yumi -ripset eli ripsien kestotaivutuksen ja värjäyksen. Värjättiin tummanruskealla, kun muistelin mustan aiheuttaneen joskus oireita, joten lopputulos jäi värin osalta vähän hailakaksi, mutta onhan nämä ihan mahtavat! En ole käyttänyt ripsiväriä pitkään aikaan, eikä silti ole nuhjuinen olo. Avaa katsetta hienosti, tykkään!

Hämmentynyt neiti, hahaha!

Joulukuu

No tämähän alkoi firman pikkujouluilla ja sieltä ei tartte muuta mainita kuin, että olin kiltisti ja sain istua Riku Niemisen polvelle, koska hän oli meille joulupukkina. 

Suomi100 itsenäisyyspäivää vietettiin ystävien luona linnanjuhlia tuijottaen ja hyvin syöden. Aamulla kuuntelin silmät märkänä täyspitkän Finlandian kotiteatteri täysillä kaikki lävet auki, jotta fiilis tarttuisi kaikkiin muihinkin ihmisiin. Taisi tarttua, kun ei kukaan tullut mitään valittamaankaan. 

Taas piti vähän lomailla ja loma alkoi työmaan virkistysreissulla kartingin parissa. Ajoimme Málagan Kart&Fun radalla aika-ajot, jossa lähtöruuduksi sain parin piruetin takia 6/10 ja kilpailussa jäin neljänneksi. Ihan hyvin se silti meni, kun ajattelee, että viimeksi olen ajanut 15 vuotta sitten, hahah. 

Rakas ystäväni täytti vuosia, en yhtään kyllä tiedä kuinka monta, mutta veikkaan 25, joten vein hänet kylpylään. Tästä reissusta sain postauksenkin aikaiseksi, vaikka suunnittelemani lomapostaus onkin jäänyt tekemättä. Sinänsä harmi, sillä lomaan kuului myös oma happyplaceni eli niin monesti käyty Biopark, mummojen päiväreissu Afrikkaan ja työmaan virkistysretki Sierra Nevadan laskettelukeskukseen. Ehkä kasaan näistä mietteet myöhemmin omaksi tekstikseen. Kuka sitä vahtii, jos se on julkaistu ensi vuoden puolella? 

Saatiin paketti Suomesta!! Karkkia ja kortti, ihanaa! Just mukavasti joulun alle! Kaamokselle sovittelin poronsarvia, ei tykännyt. Piti lahjoa ja sitten jo unohtikin, että ne törröttää päässä. Koira on sitten ihanan yksinkertanen elukka toisessa kohtaa. Joulukorttikuvia ei tänä vuonna saatu aikaiseksi, kun Atella on mennyt kaikki aika töissä ja mä en vaan osaa. Aatto vietettiin ystävien luona, jossa sain taas olla vuokramuorina leipoen piparit ja tortut. Elämäni ensimmäisen riisipuuronkin tein. Siihen ei tullut kuin litra liian vähän maitoa. Saatiin alas glögikiisselin kanssa. 

Aten terraarioprojekti edistyi siihen pisteeseen, että sinne saatiin asukit nyt perjantaina. Neljä pientä nuolimyrkkysammakkoa (Dendrobates Leucomelas) saapui täydentämään perhettämme. Vielä ne pysyttelevät piilossa, mutta kunhan tottuvat, niin pyörivät näkösälläkin enemmän.

Ihana saada vihdoin elämää terraarioihin!

Kiva kun jaksoit lukea loppuun asti ja hyvää uutta vuotta 2018!

Pyärä

Pakko hehkuttaa, mä sain vihdoin polkupyörän! 

Painaa kuin synti ja turvaluokitus on 8/10 eli
ihan heti ei pyörän pitäisi varkaiden mukaan lähteä. 

Muuton jälkeen pyöräily muodostui järkevimmäksi liikkumistavaksi työmaan ja kodin välillä, sillä julkinen liikenne kulkee vähän hullusti ja kävely on hidasta. Bussit alkaa liikennöidä klo 8 ja se nyt on aivan liian myöhään, kun työmaalla pitää olla seiskalta. Takaisinkaan ei oikein pääse bussilla, kun toinen linja on juuri siihen aikaan siestalla ja toinen ajelee kerran tunnissa. Tuosta linjasta myöhästyn aina kriittiset 15min, eikä sitä jaksa joka päivä kaupungilla hengata, varsinkaan siestan aikaan. Hylätään siis bussi.

Junalla kuljin ennen, kun asuttiin Torreblancassa ja se oli oikein hyvä, kätevä ja jännittäväkin tapa kulkea. Välillä junaa ei nimittäin näkynyt lainkaan, mutta yleisellä tasolla lasken sen luotettavimmaksi julkiseksi kulkuvälineeksi täällä. Nyt tuolla junalla olisi ihan älytön mennä, sillä lähin asema on melkeen puolessa välissä työmatkaa ja kyydissä pitäisi istua vain yksi pysäkin väli, joka tarkoittaa ajallisesti kahta minuuttia (kävellen se olisi noin 20min). Eli ensin noin puoli tuntia korpivaellusta asemalle, kaksi minuuttia kyydissä (1,80e/suunta) ja sen jälkeen vartin kävely työmaalle. Iltapäivällä sama retki toisin päin. Kiitos ei.

Onneksi on jalat. Kävellen täällä pääsee tosi kivasti joka paikkaan, kun ylämäet voi tepsuttaa hitaammin ja alamäet vaikka juosta ilman, että henki loppuu. Toki mä olen niin huono elämään tämmöstä aamuherääjän elämää, että nukun kyllä viimiseen asti, enkä todellakaan uhraa aamun uniajasta reipasta tuntia kävelemiseen. Sitä paitsi siellä on pimeetäkin vielä siihen aikaan!

Mutta pyörä. Tuo maailman paras keksintö. Siis ihan sinällään. Ajatelkaa nyt, kuinka paljon ihmisen elämä on helpottunut pyörän keksimisen myötä. Työmatkaakin se helpottaa niin paljon, että aamulla laskettelen sillä työmaalle vajaa puoli tuntia ja iltapäivällä kiroan ja kiipeän sen kanssa tänne hesuksen selän taakse nyppylän päälle tunnin verran. Mut hei, se säästää aamusta aikaa ihan huimasti. Saa nukkua!  

Olen vähän semmonen, että en hanki mitään tommosta isompaa äkkiseltään ja selvitän ja suunnittelen tosi paljon ennen ostopäätöstä. Alotin käytetyistä ja vertailun jälkeen totesin, että muutaman kympin kun laitan lisää, saan kaupasta uuden. Joo, aina pitäisi kierrättää ja suosia käytettyä, mutta mä en ihan oikeasti rupea maksamaan hesuksen vanhasta pyörästä kahta sataa, kun urheiluliikkeestä saa uuden alle tuon. Kahlasin Decathlonin verkkokaupan läpi ja sieltä sain kaiken kerralla. Pyörän, lisävalot, korin, kypärän, lukon. Paljon muutakin siellä olisi ollut, mutta ajattelin mennä tällä perussetillä ainakin näin alkuun. Korin suhteen vähän fiineilin, kun halusin pikalukollisen mallin, joka pitää myös vettä. Ihan kivan näköinen kassi siitä jää käteen, niin ei tartte kaupungillakaan hävetä. Lukon piti olla myös paras mahdollinen, kun täällä lähtee pyörät varkaiden matkaan liukkaammin kuin porissa, joka on kuitenkin Suomen The Pyörävarkauskaupunki. 

Seuraavaksi tietty finanssipuoli. Pyörän hinta oli sen pari sataa ja siihen mausteet päälle, niin budjetti venahti kolmeen sataan. Rahassa en kieri, niin piti säästää. Lisäksi sain rahaa synttärilahjaksi ja hetken päästä olinkin Decathlonissa toteamassa, että nämä pyörät oli loppu. Hah, niin mun tuuria! Ei auttanut, kun odottaa vähän lisää. 

Kun vihdoin sain pyörän, se säädettiin minulle sopivaksi, sain ajaa sillä liikeessä ja myyjä kertoi pyörän mukana tulevan 6kk huoltopalveluja ilmaiseksi. Saisin käydä vaikka vaan lisäämässä ilmaa renkaisiin. Olin niin onnellinen ja sanoinkin myyjälle, että heillä on kyllä ihan täyden kympin palvelu! Tiesin, että liikkeessä on pyöräkorjaamo, mutta sitä en, että sen palvelut tulee kaupanpäällisinä ekan puolen vuotta. Ihan mahtava juttu tällaiselle tumpelolle! Olen elämässäni ostanut vain yhden pyörän ja sen tilasin aikoinaan Hobby Hallista, joten kaikki säätäminen ja kiroaminen jäi itselle. Se pyörä palveli monta vuotta kunnes tänne muuton myötä myin sen ystävälleni. 

Onnellinen hikimuija pyörän kotiuttamisen jälkeen.

Kattokaa ny, kylon hiano pyärä!

Ei nimi miestä pahenna

Bongasin aikoja sitten blogihaasteen, jossa piti avata omaa nimeä. Mulla ei niinkään blogikamuja ole, joten ihan huvikseni päätin alkaa pohtimaan omaa nimeäni. 

J

Järjestelmällinen. Olen ehdottomasti järjestelmällinen. Joskus se menee ehkä vähän jo keittiöpsykologisen käsityksen mukaan OCD:n puolelle, mutta mä vaan nautin siitä, että asiat on järjestyksessä ja kaikelle on oma paikkansa. Olen ihminen, joka tietää missä kohtaa tiettyä laatikkoa tietty tavara on. Ja jos se ei ole siellä, sitä ei ole enää olemassa. 

A

Avulias. Punnasin hetken avoimen ja avuliaan välillä, kunnes tajusin, että avuliaisuus on myös avoimuutta. Se on halua auttaa ja antaa itsestään avoimesti muille. Tykkään auttaa ja joskus oli aika, kun autoin muita ihmisiä ihan liikaa. Unohdin itseni ja elin muille ihmisille. Olin olemassa heitä ja heidän ongelmiaan varten. Havahduin siihen, että minua tarvitaan vain, kun jokin asia on huonosti. 
Suomessa työskentelin vuosia lähihoitajana ja se on oikein mainio ammatti avuliaalle ihmiselle. Se on myös vaarallinen ammatti avuliaalle ihmiselle. Jos ei osaa vetää rajaa oman avuliaisuutensa suhteen, uupuu. Jos uupuu, eikä ole ihmisiä, jotka auttaisivat takaisin, ei käy hyvin. Tuolta ajalta minulla on nippu kipeitä muistoja, jotka kulkevat matkassani ja ohjaavat minua vetämään rajaa omaan avuliaisuuteeni.  

S

Säästäväinen. Säästäminen on hauskaa puuhaa, enkä puhu nyt vain rahasta. Viime kesänä olin Suomessa ekan pidemmän jakson sieltä poistumisen jälkeen ja järjestelmällisenä ihmisenä olin jo aika kauan kokenut stressiä siitä, että isovanhempieni ja isini vinteillä lojuu edelleen minun tavaroitani. Järjestelmällinen minäni siis päätti käyttää muutaman lomapäivän säästettyjen asioiden läpikäymiseen. 
Isin luota löytyi mm. 3vuoden lähihoitajakoulumateriaali, josta tämän iskun jälkeen säästin vain muutaman oikeasti tärkeän asian, kuten opinnäytetyöni ja ekana vuonna tehdyn lastenhoito-oppaan. Isovanhempieni vintti olikin hankalampi paikka. 
Sinne olin säästänyt mm. kassillisen puisia henkareita, joihin kuvittelin joskus virkkaavani hienot päälliset. Säästössä oli myös kaksi pahvilaatikollista vanhoja VHS-kasetteja, joista niistäkin piti virkata jotain. Myöhemmin ymmärsin, että nauha on myrkyllistä ja projekti kuoli. Hyvästä tallesta löytyi myös sytykeruusutarvikkeet, koska olin noin viisi vuotta sitten päättänyt tehdä niitä joululahjaksi... Olihan siellä silti oikeasti tärkeitäkin asioita, kuten ensiaskelkenkäni ja valokuvia. Osan tavaroista pakkasin mukaani tänne, osa jäi vieläkin säästöön vilttien alle. Tarvinnee opetella sitä rajan vetämistä säästämisessäkin. Vaikka ne kaikki tilpehöörit siellä hyvässä järjestyksessä olivatkin!

M

Mummo. En tietenkään ole oikea mummo, mutta toisinaan koen olevani sellainen 70v nuorison kotkotuksia paheksuva mummeli. Minulla tuntuu jostain syystä olevan aika vanha sielu.
Mummo miettii välillä, että mihin tämä maailma on oikein menossa, kun jo alakouluikäisetkin meikkaa ja heidän päivänsä koostuu selfieistä, hästägeistä ja snäppäilystä. 
Toisinaan mummoa ärsyttää kovaääninen eläminen ja mummo ikävöi Suomen hiljaisuutta. 
Mummo myös kiroaa naapurin kakarat, jos ei nyt ihan päivittäin, niin useamman kerran viikossa. Kullannupuilla on nimittäin ihan järjetön halu tulla mummon kotiin katsomaan koiraa. Ja kissoja. Ja terraarioita. Mummo on yrittänyt huonolla espanjalla selvittää lapsosille, että vanhempiensa kanssa voivat tulla. Ja mummo tietää, että ne ei tule. Ja silti ne rimputtaa tota perkeleen ovikelloa jatkuvasti. Kerran lapset yritti tulla kaltereiden läpi ikkunan hyttysverkosta sisään paijaamaan kissaa. Kyllä, true strory!
Mummon unelmaviikonloppu pitää sisällään rauhallista olemista. Ehkä vähän kirjoittamista, käsitöitä tai sisustussuunnittelua. Ei mitään viiniä ja fiiniä vaan yöpaidassa hiljaa hengailua koko päivän.

I

Itsekäs. Näen tämän positiivisena asiana, sillä se viestii minulle, että osaan vetää rajoja itseni suhteen. Enää en jousta loputtomiin ja ole aina saatavilla vaan otan itselleni omaa tilaa. Itsekkyys on tuonut minulle paljon iloa ja energiaa. 
Olen iloinen, että olen löytänyt ympärilleni ihmisiä, jotka haluavat olla aidosti minun, eivätkä avuliaisuuteni ystäviä. Ihmisiä, joihin voin todella luottaa. Epäilen, että tällaisten ihmisten löytäminen on ollut mahdollista vain olemalla itsekäs. Itsekkyys osoittaa muille, että en ole sätkynukke. Se luo minulle lisää selkärankaa ja näyttää samalla, että maailma ei kaadu muutamaan itsekkääseen valintaan. Ei nimittäin ole helppo olla auttamatta, kun näkee puolitutun elämän olevan kaaosta tai jäädä kotiin, kun joku pyytää ulos syömään juuri silloin, kun työviikko on ollut raskas ja mummosohva houkuttaa kaikkein eniten. 
Koen olevani paljon energisempi, kun teen valintoja siltä pohjalta mihin omat voimani todella riittävät. Pyrin myös sinnikkäästi eroon worst case scenario -ajattelusta, joka väkisin ajaa minua tekemään asioita, jotka kuluttavat energiaani ihan liikaa. Joku viisas joskus sanoi minulle ''oma perse aina ensin'' ja se on kyllä oiva neuvo. 

N

Normaali. Jokainen meistä on normaali omalla tavallaan. Se, mikä on jonkun muun käsitys normaalista, ei välttämättä kohtaa omani kanssa. Hyvänä esimerkkinä täällä asuminen. Minusta on aivan normaalia asua siellä, missä kokee olevansa onnellinen. Oli se paikka sitten Pori tai Fuengirola. 

Amm... El Hammammm... Ah!

Olen tässä vuoden päivät haaveillut day spahan menemisestä. Ajatus siitä on ollut semmoinen fancy-pants-luksusjuttu, joka on jotain niin fiiniä, että tavallisen ihmisen on parempi jättää se haaveilutasolle. Onneksi elän nykyään hailaiffia, joten minun oli miltei pakollista ottaa haave toteutukseen.

Rakkaalla ystävälläni oli tässä juuri sopivasti synttärit, joten mikäs sen mukavampaa, kuin napata hänet mukaan nauttimaan. Varasin meille turkkilaisen kylvyn ja tunnin hieronnan El Hammam Open Space & Spa:sta Málagan vanhasta kaupungista. Paikka on ihanasti piilossa, joten siellä oli to-del-la rauhallista. Rakennus on vanha ja pieni ja se imee sisäänsä kylpy-, hieronta- ja kauneushoitolaosaston sekä kattoterassin, kaikki eri kerroksissa. 

Synttärisankari

Lupaus täyttyi, oli taianomainen paikka!

Rauhallinen musiikki tervehti meitä heti ovella ja saimme vastaanotosta pyyheliinan, pareon, varvastossut ja kulhon, jonka jälkeen meidät ohjattiin pukuhuoneeseen (oma lukollinen kaappi!). Kun olimme vetäneet speedot päälle, vastaanoton neiti kuljetti meidät läpi kylpyosaston ja kertoi, että pesijät saapuvat kohta. Suunta siis suihkuun. 

''Pesuhuoneessa'' oli kaksi lämpöistä kivipöytää. Pöydän päälle laitettiin pareo ja pareon päälle meidät. Sitten alkoi pesu. Pesijä kaatoi hitaasti kuumaa vettä kulhostaan ja kuurasi meidät karhealla aivan pehmoisiksi. Loppuun tuli kevyt hieronta ja en meinannut sanaa saada suusta, kun olin niin rentoutunut. Pesijä pyysi siirtymään suihkun kautta pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet hierontaa varten ja antoi reilun teepussin kokoisen läpyskän käteen. Minähän en tässä vaiheessa tiennyt mitä siinä oli ja kyselin sitten ystävältäni. Hän on elänyt hailaiffia jo vähän pidempään ja tiesi kertoa, että muovikääreessä on pikkuhousut. Mitä?

Pukuhuoneessa avasin kääreen ja ne oli kyllä kirjaimellisesti pikkuhousut! Semmoinen valkoinen läpikuultava harsosuikale (tuttu materiaali mm. sairaalan kertakäyttösuojavaatteista) vedettynä pienen joustavan nauhan kanssa pikkuhousuiksi. Naureskelin, että ei voi olla! Ja kyllä vaan oli. Ei muutaku harsokaistale peittämään pyhimmän, pyyhe päälle ja seuraavaan kerrokseen hierontaan. 

Hieronnassa sai valita haluaako rentouttavan vai urheiluhieronnan. Tykkään kunnon murjomisesta, joten otin urheiluhieronnan. Se oli kyllä aika kaukana ammattihierojan tekemästä urheiluhieronnasta, mutta aivan ihana silti. Taas valui kuola ja olin ihan jossain muualla, kunnes pesijä/hieroja herätteli lempeästi. Ystäväni piti hieronnasta myös oikein kovasti. Hänen pesijä/hierojansa oli kuulemma löytänyt herkullisia kohtia hänen selästään. Venyteltiin siinä hetki ennen kuin mentiin takaisin kylpyosastolle kaatelemaan vettä kulhoillamme ja nauttimaan lämpimästä marmorista sekä hiljaisuudesta. 

Pukemisen ja hiusten kuivaamisen jälkeen (heiltä sai fööninkin!) siirryimme kattoterassille juomaan lasilliset cavaa ja katselemaan Málagan vanhoja kattoja. Katedraali pilkotti vanhojen rakennuksien takaa ja ilma oli lämpöistä. 

Tänne on pakko tulla uudelleen, ahh...

Festarimeininkiä

Tänä vuonna päätin osallistua Fugefesteille, vaikka festari-ihminen en olekaan. Otin vähän lisää selvää ja tapahtuma kuulosti juuri niin mummolta, kuin minä olen luonteeltani eli tämä festari olisi just mua varten! En ole nimittäin koskaan ymmärtänyt sitä, että säästetään puolen vuotta, jotta voidaan juosta koko kesä festareilla eli kolme päivää viikosta vedetään perskännissä paskasena kuralätäköissä ja sitten on taas syksy ja sataa. Okei, vähän ehkä yleistin, mutta megakänni, megajonot, megasade, ei vaan ole mun juttuni. Mä saan megafiiliksen muunlaisilta festareilta. 

Nimittäin männävuosina tuli käytyä muutamilla moottoripyöräkokkareilla, kun vielä oli pyörä. Tai on se vieläkin, mutta Suomessa. Saa ostaa pois! Oli kiva ajella työviikon päätteeksi leirintäalueelle ja nähdä samanhenkisiä ihmisiä viikonlopun verran. Rokki soi ja viin.. hiki virtasi. Ekaa kertaa kokoontumisajoon pääsin isin takana vuonna 1997, noin viikko koulujen alkamisen jälkeen. Suunnistimme turkuun Saaristoralliin. Nukuttiin teltassa ja paistettiin makkaraa. Kokkareilla tuli käytyä sen mitä töiltä ehti ja pussin nyörit antoi periksi, yleensä ei kovin pitkälle tarvinnut yrittää lähteä, hah. Joka tapauksessa kemuissa tuli pyörittyä yksin ja erikseen noin 17 vuoden ajan. Aikamoinen siivu näin nuoren elämässä, huh! Hurriganes on jäänyt niiltä ajoilta mieleen vahvasti ja edelleen, kun kuulen kyseisen orkesterin kappaleita, tulee muistot mieleen. Noilta vuosilta on jäänyt myös muutamia ystäviä. Pari nuorta lähinnä turusta ja monta varavanhempaa omasta porukasta. Sain muutama viikko sitten yllättävän viestin, kun eräs pariskunta oli tullut pidemmälle lomalle tänne fuengirolaan ja pakkohan se oli kahville mennä. Voi että, kun olin niin onnea täynnä. Se on vaan upeaa, että on elämässä tuollaisia ihmisiä. 

Niin tosiaan, Hurriganes. Remu. Rokki. MEININKI! Tämä oli syy, miksi kaivelin lisäinfoa Fugefestistä. Loppujenlopuksi siellä tuli oltua molempina päivinä, sillä minua kiinnosti myös Jari Sillanpään, Lauri Tähkän ja Juha Tapion keikat.

Juhlamuijat (Kuva: Laura Toukola)

Festari oli oikein onnistunut mielestäni. Mihinkään ei ollut juurikaan jonoa, henkilökunta oli asiallista ja mukavaa ja seurakin hyvää. Vähän silti koin pysäyttävän fiiliksen, kun ensimmäinen odottamani keikka alkoi. Jari Sillanpäätä oli odottanut moni muukin ja olen ymmärtänyt, että hänen esiintymisensä on energistä ja yleisö on mukana meiningissä. Jartsa oli aivan mahtava! Se karisma, vanhojen ja uusien kappaleiden sekoitus, huumoria, menoa ja meininkiä. Mutta mitä tekee yleisö? Muutamalla vanhalla naisella oli fanikyltit lavaa kohden, mutta muuten yleisö seisoi ja huojui hieman. Ja vieruskaverit katteli mua kuin olisin saanut jonkin kohtauksen, sillä itse painelin menemään ja hoilotin äänihuulet pinkeänä dance like nobody is watching -meiningillä. Kuitenkin mua vähän ahdisti kaikki se suomalaisuus. Ollaan siinä oma vaimo käsien välissä pönöttämässä ja katsotaan esiintyjää, joka rohkaisee vähän väliä yleisöä mukaan juhlintaan. Menevämpien kappaleiden kohdalla sitten vähän siirtyy vaimon paino jalalta toiselle, mutta hyvin vähän, sillä mies pitää huolen ettei vaan tule hipaistua viereistä pariskuntaa. Yllätyin, kuinka oudolta tuo käytös tuntui. Kai tämä epsaanialainen kaikki ikäluokat kattava juhlahumu on jättänyt minuun jäljen. Täällä kun kekkereissä helmat paukkuu mummoillakin. 

Jari Sillanpää ja möllöyleisö

Tähkä oli mieletön! Porukkakin oli vähän nuorentunut ja reipastunut yötä kohden. Pääsin aikalailla eteen fiilistelemään keikkaa. Jossain siinä puolen välin paikkeilla settiä huomasin, ettei vieressä ollut ihminen jatkuvasti osunutkaan minuun tahattomasti. Havahduin siihen, että joku puristaa perseestä. Pysähdyin ja katsoin viereeni. Miehellä oli vaimo edessään, josta hän piti kiinni toisella kädellä, kun toinen hamusi minun perskankkuani jo toista kertaa. Ällöttävä virne naamalla. Menin ihan totaalisen lukkoon ja tönäisin käden pois. Jatkoin juhlimista, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kunnes käsi alkoi hamuamaan uudelleen. Läppäsin sen pois, vastasin murhaavalla katseella siihen ylitsevuotavan ällöttavään virneeseen ja siirryin sen verran sivuun, ettei hän enää ylettänyt minuun. Keikan edetessä porukka liikkui ja löysin itseni taas tämän pariskunnan vierestä. Vilkaisin, että miehen kädet oli visusti vaimonsa ympärillä. HYVÄ. Hetken päästä Tähkä lauloi kappalettaan ''Puolikas'' ja kertsin kohdassa ''Lähellä sua, rehellinen, mä en olisi millonkaan. Sillä miehen saat, mutta puolikkaan.'' tönäisin miestä ja näytin käsimerkein 'hörökorvia' ja viitoin lavalle. Mies nolostui ja sain olla lopun ehtoota rauhassa. Siitäs sai, paskiainen! Jälkiviisaana on aina hyvä miettiä, että olisi vaan pitänyt lyödä sitä naamaan. Nyrkillä. Tällä kertaa kuitenkin näin.

Lauri Tähkä, kiipeilijäluonne!

Mutta Remu. Unelmieni täyttymys! Yritin päästä Remu & The Hurriganesin keikalle jo 2016 alkutalvesta, mutta liput myytiin nenän edestä loppuun. Tällä kertaa todella näin Remun ja vitsi mikä meininki! Kaikki ne muistot lapsuudesta ja rakkaista ihmisistä. Twistasin ja hoilasin minkä pystyin ja seurasin keikkaa haltioissani. Vanha mies Remu kyllä jo on ja se näkyi, mutta mua ei haitannut. Tämä oli unelmieni täyttymys, nyt voin kuolla rauhassa. Kiitos!

Remuni, ahh <3

Illan kruunasi makkispekkikset. Oi, kyllä! Niitäkään en ole himoinnut kun vasta kaks vuotta, hahah. Noilla suomireissuilla on aina jostain syystä jäänyt hakematta ja maistuuhan ne nyt aivan erilaisilta täällä, kun saatavuus ei ole mikään itsestäänselvyys. Kyllä maistui taivaalliselle!

The Makkaraperunat ja lonkero

Oikein suuri kiitos vielä järjestäjille, teitte hienon ja siistin festarin!

Heippalappu

VIHDOIN mun kone toimii! Kesämmällä oli niin kova ilmankosteus, että vanha koneenkäppyrä meni aivan sekaisin. Nyt toimii, ainakin sen verran kun tarttee. On siis aika palata aktiivisempaan bloggailuun, jeij!

--

Meidän uuden (nukke)kodin parveketta reunustaa ''kalteriaita''. Olen onnistunut tiputtelemaan pyykkipoikia alas naapurin markiisille jo jokusen, mutta kaiken huippu oli, kun Kaamos onnistui pudottamaan pantansa. Kaamos keksi työntää päänsä kalterien väliin, eikä saanutkaan sitä yhtä sulavasti pois. No, tietty se meni pieneen paniikkiin ja alkoi rynkyttää päätään pois. Yritin rauhotella ja saada käsiä väliin, että saisin siltä pannan pois, koska se tuntui olevan koko touhussa jarruna. Koira rimpuili sen verran, etten ehtinyt, kun jo kuului ääni. Siellä se panta köllötti, naapurin marikiisin päällä... Eipä se mitään, onneksi tiedän, että siinä asunnossa sentään asutaan. Näppärästi sitten alakertaan rimputtamaan ovikelloa. Kotona oltiin selkeästi, mutta ovelle ei tultu. Ehkä huomenna? 

Koska Atte tekee töitä kotoa käsin, pyysin häntä käymään päiväsaikaan pannanhakureissulla. Sama juttu, ovea ei avattu. Yritti vielä kahtena eri kertana päivällä. Enpä silti ihmettele, ettei ovi auennut, kun kattoo ton ukon ulkonäköä. Töistä tullessani (siesta) kävin ovella, ei avattu. On se nyt kumma, kun ei voi avata yhtä perkeleen ovea! Kävin vielä myöhemmin uudestaan, koska ajattelin, että ehkä tuolle perheelle siesta on niin pyhä asia, etteivät avaa sen vuoksi. Tässä kohtaa mielessä kävi heippalappu. Hylkäsin idean, koska ajattelin sen olevan niin suomalaista, että vähän jopa hävetti. Kyselin sitten ystävältäni apua ja hän sanoi, että ehdottomasti heippalappu, jos eivät kerta avaa ovea. Hänen avustuksella sain kasaan ehkä hienoimman ja informatiivisimman heippalapun ikinä! Kiitos ihanalle ystävälle. 

Kyllä oon sitte hyvä piirtämään!

Eipä siinä muuta, kun suunnaksi naapuri ja lappu oveen. Jostain kumman syystä päätin vielä kerran soittaa ovikelloa. Tottakai naapuri avasi oven nyt. Minä siellä hoomoilasena sönkkäämässä ''Mi nombre es Jasmin y mi perra...ööh...'' Naapuri katsoi kysyvästi ja lykkäsin heippalapun hänelle. Luettuaan sen totesi ''Vale'' ja hymyili niin säälivän päätäsilittelevästi, että tunsin olevani ekaluokkalainen koulun joulujuhlassa. Panta saapui ja naapuri oli mukava, siis loppu hyvin kaikki hyvin!

Tästä eteenpäin pantaa ei kotona sisällä pidetä. Karkaamisen mahdollisuus on niin häviävän pieni, että ihan turha pitää pantaa kotona. Valosalla ulkoillessa sitten kaulaan ja pimeällä laitetaan vain valopanta. 

Teetin pannan Casa Madeira -nahkaliikkeessä fuengirolassa, kun ihastuin malleihin heidän ikkunallaan. Hintaa pannalle tuli muistaakseni n. 25euroa. Ei paha, kun kyseessä on kuitenkin käsityö ja toimitusaikakin oli vain päivä. Kirjoittelin meidän molempien nimet ja puhelinnumerot pannan sisäpuolelle, jos joku sinne uskaltaa kurkata, kun toi on kumminkin aikamoinen tappaja, hahah. 

Panta uutena viime keväänä. Nyttemmin nahka jo muovaantunut istuvammaksi.

Liike löytyy aivan fugen keskustasta, bussiaseman kulmasta rantaan päin.

Muutto raikkaaseen kotiin

Päätettiin vetästä neljässä päivässä remontti, muutto, vanhan kämpän luovutus ja uuden järjestely. Meni just niinkon suunniteltiin. Tai sitten ei. Ehhehe! 

Asunto on ihana pieni nukkekoti, jossa meinaa mennä toisinaan hermo, mutta sitten taas muistaa kuinka nopeasti se on siivottu, kun neliöitä on vähän. Nyt on ilmastointi ja ikkunoita aukomalla saa jopa läpivedon, wuhuu! Olohuoneen ikkunassa on integroitu hyttysverkko, joten sitäkin voi pitää auki ilman, että Irmeli lähtee gekkojahtiin. Ainoa kaluste, jonka pyysimme vuokranantajaa jättämään on sänky. Hyvä sänky onkin, aivan uudenkarhea. Patjan toinen puoli on viileä kankainen ja toisella puolella on pörröinen villa. Ei tartte talvella palella, ihanaa! Vuokranantajamme oli mukava ja antoi meidän käyttää myös mustaa maalia seiniin. Kuulemma on oppinut elämässään, että naisten sisustussilmää ei sovi epäillä ja maalin päälle saa aina maalattua myöhemmin muuta. Viisas mies!

Muuttorumba alkoi tietenkin vanhan asunnon pakkaamisella ja täytyy myöntää, että aliarvioin meidän tavaramäärän. En ole finlandiasta muuton jälkeen haalinut oikein mitään tavaraa tai vaatetta, mutta silti iso ikeakassillinen käyttökelpoista vaatetta päätyi eteenpäin ja saamamme +/- 10 pahvilaatikkoa täyttyivät hätäseen. Lisäksi meillä oli käytössä kolme isoa matkalaukkuamme ja lisää niitä ikeakasseja. Mistä niitä kasseja aina kertyy niin pirusti, vaikken edes usein käy ikeassa?! Lisääntyykö ne kaapissa samaan tahtiin, ku mun vaatteet pienenee vai mitähä??

Siellä se ukkopahanen tekee töitä muuttorumban keskellä.

Saimme töistä kaksi palkallista muuttovapaata (kiitos työehtosopimus) ja ensimmäisen niistä käytimme luonnollisesti virastoissa juoksemiseen. Täällä ei ole samanlaista väestötietojärjestelmää kuin finlandiassa, joten jokaiseen instanssiin sai tehdä vierailun erikseen. Vinkkivitonen muuttajille: Valitse (vuokra)asuntosi tarkkaan, jotta siitä ei tarvitse muuttaa KOSKAAN IKINÄ NEVÖ EVÖ. Ja jos kuitenkin muutat, laita päivästä numero uno muistiin mihin kaikkialle olet osoitteesi antanut. Helpottaa kummasti, kun tietää mihin ilmoitella uutta osoitetta. Virastokierroksen jälkeen menimme uudelle asunnolle tarkastamaan sen yhdessä vuokranantajan kanssa ja aloitimme rempan hakemalla tarvikkeet. 

Remppaamiseen laskettiin menevän aikaa yksi päivä, oikeastaan noin kuusi tuntia. Tässä kohtaa olisi pitänyt taas muistaa kertoa aikataulu ja ehkä budjettikin kolmella, kuten eräässä tv-mainoksessa. Remppaa ollaan tehty miehen kanssa kyllä aiemminkin, mutta aina se on yhtä helvetin vääntämistä, kun tuo äijänperkeles ei kuuntele mitään. Yksi kesä saatiin kulumaan haalareissa hikoillen, kun tehtiin entiselle vuokranantajallemme asuntoja kuntoon porissa. Ihan ei siis noviiseja olla, vaikka nykyisen kämpän alkeellisista mokista niin voisi päätelläkin. 

Edessä on siis jonkin verran siistiviä/korjaavia toimenpiteitä maalin suhteen. Esimerkiksi se, että sovimme asuntoon harmaat seinät. Saimme vuokranantajalta häneltä ylijääneet maalit ja sitä piti tietenkin hakea lisää. Tottakai se oli loppu ja otimme korvaavan tilalle. Ainoa vaan, että tämä korvaava harmaa maali oli alushousunsinistä. Aikaa/kyytiä sen vaihtamiselle ei tietenkään ollut, sillä maalasimme yöllä. Musta maali oli onneksi mustaa. Paitsi, että se oli oikeasti ruskeaa. Pari ärräpäätä saattoi lennähtää, kun vetäsin ensimmäiset sutasut seinään. Onneksi siinä kohtaa kello oli päivä ja kyyti oli mahdollinen maalikauppaan. Tosiaan edellisenä päivänä myyjä ihmetteli miksi haluamme mustaa seinämaalia ja varmisti asian moneen kertaan ja näytti vielä montaa eri värikarttaakin, että ihanko todella musta maali on nyt ostoslistalla? NEGRO NEGRO, anna nyt sitä maalia!! Päätä pudistellen hän kipsutti tiskille ja teki meille ''mustan'' maalin. Näytti vielä valmista seosta tiskillä raottamalla purkin kantta hiukan ja me puusilmät hymyiltiin, nyökättiin ja kiitettiin. Seuraavana päivänä vastaanotto maalikaupassa olikin mielenkiitoinen. Kuulemani mukaan kävivät lyhyen keskustelun mustan ja ruskean erosta ja siltikään myyjä ei ymmärtänyt, että mustaa halutaan. Tiskille tuli vanhempi maalisetä, joka puhui nuoremmalle maalin myyneelle myyjälle paljon, nopeasti, painokkaasti ja hyvin kuuluvasti. Sen jälkeen tiskille tupsahti purkki mustaa maalia ja pahoittelut. Kaikki hyvin, takaisin maalaamaan. Nyt maali todella oli mustaa ja seinät saatiin kuntoon. 

Oli tarkoitus maalata seinässä möllöttävä ''taideteos'' piiloon.
Lopulta saatiin seinästä musta. 

Rempaatouhuissa huhkimme lopulta siis vaivaiset 13h ja pääsimme vanhalle asunnolle nukkumaan klo 04. Seuraavana aamuna oli noustava 8 pintaan, jotta ehdimme ikeaan hakemaan ruoanlaittovehkeitä ja muutamia pakollisia kalusteita ennen muuttoauton saapumista. Koska olen niin hemmetin kätevä emäntä ja kuvittelen meidän omaavan supervoimia, olin järjestänyt muuttoauton hakemaan meidät ikealta, seuraavana etappina vanha asunto, josta loput tavarat nakattaisiin kyytiin ja siitä sitten sujuvasti jatkaen uudelle asunnolle. Homma toimi paremmin kuin hyvin ja ne kuvittelemani supervoimatkin löytyivät väsymyksestä huolimatta. Kuski oli ajoissa (hän oli britti), roudaus oli rivakkaa ja mitään tärkeää ei mennyt rikki. 

Haettiin välttämättömimmät kalut ensin. Kuvassa oleva mies ei ole välttämätön kalu, kuitenkin mietit. 

Ystävämme Herra Koo oli auttanut meitä koko muuton ajan kaikilla mahdollisilla tavoilla, mitä vain toivoa voi ja uudelle asunnolle seuraksemme liittyi hänen vaimonsa. He kasasivat kalusteita hiki hatussa, kun me purimme laatikoita. Kun päivä oli pulkassa, sovimme siivoustreffit vanhalle asunnolle seuraavaksi päiväksi. Täytyy kyllä sanoa, että Koon vaimo on ehkä maailman nopein ja parhain rätinheiluttaja ja ilman heidän apuaan muutosta ei olisi tullut mitään. Asunto oli aivan putsplank ja tuoksui todella hyvältä, kun urakka oli valmis. Kyllä ammattilainen on aina ammattilainen!

Uudella asunnolla kommellukset jatkui, kun alettiin kiinnittämään asioita seiniin. Tai siis seinään. Yhteen seinään. Toistaiseksi hermo ei ole kestänyt enempää, vaikka vielä tarttisi ainakin naulakko ja peili saada sijoilleen. Tauluja tulee varmaan joskus tulevaisuudessa ja ne vedän vaikka liimalla seinään, ettei tartte porakonetta käyttää! 

Niin tosiaan, olin suunnitellut tv-tasokaappikalustehässäkän tv:n alle ihanan ilmavasti, jotta sen alta voi imuroida ja muodin mukaan tämä hirvitys kiinnitettäisiin siis seinään. Ei jalkoja, suoraan seinään. Espanjalaiseen kivisenään, joka on oikeasti pahvia. Ja tv myös! Mies poraili reikiä ja sovitteli proppuja tv:lle ja meno alkoi olla sen verran kiihkeää, että päätin väistyä makkariin purkamaan lisää tavaroita. Siellä sitten huomasin, että hän oli päättänyt taulujen paikat. Pora oli nimittäin solahtanut läpi olohuoneen puolelta. Nooo, mitä pienistä! Kun tv saatiin pysymään suht luotettavasti seinässä oli kaappien vuoro. Ehhehe, niistä en edes aloita. Sen sanon, että niitä väännettiin seinään aika ja ikuisuus ja siinä ne nyt nököttävät. Ihan hyvältä näyttävät ja ikinä koskaan en niitä irti ota. 

Sentti tiiltä, sentti kipsilevyä ja maali. JOO NÄKÖJÄÄN ON KANTAVA SEINÄ!
Tarinan opetus, älä koskaan luota toisen sanaan. 

Vuokra-asunnoissa on aina omat kommelluksensa ja puutteensa, mutta tämän kohdalla on kyllä ollut extrasti hauskaa. Vielä pitää hommata putkimies korjaamaan kaikki asunnon hanat ja joku yleismies Jantunen korjaamaan makkarin metallikaihtimet. Suihkuakin pitäisi vähän fiksailla, kun tykkää vesi valua suihkutilkun väärälle puolelle. Ollaan miehen kanssa naurettu, että tämä kerrostaloasuminen on vaivoineen ja kuluineen hyvin samanlaista kuin omakotitaloasuminen. Kaikkine pikkuvikoineen ja alushousunsinisine seinineen tämä nukkekoti on silti oikein mainio. 

Pikku hiljaa aletaan rakentamaan tästä kotikoloa. 

HAHA! Eikä siinä vielä kaikki! 

Soitin entisen asuntomme välittäneelle henkilölle ja kyselin takuuvuokramme perään. Se nyt on ollut alusta asti tiedossa, että sitä rahaa tulemme tuskin koskaan enää näkemään, mutta koska asunto oli jopa paremmassa kunnossa kuin silloin kun saimme sen, ajattelin olla toiveikas. Hän kertoi, että omistajalla on 30 päivää aikaa palauttaa takuuvuokra ja mainitsi, että omistaja on ottamassa asuntoon siivousfirman, sillä siellä haisee koira. Kerroin hyvin ystävällisesti, että ei todellakaan haise, koska siihen on otettu ammattilainen siivoamaan kaikki huonekaluja myöden ja me emme todellakaan maksa tuplasiivousta. Vuokranantaja on siis espanjalainen ja asuu itse Madridissa, joten hän tuskin on edes käynyt asunnossa ja olettaa meidän olevan samanlaisia sikapossuja kuin no, eräät. Mies oli luovuttamassa asuntoa ja sanoi, että välittäjäkin oli kovasti kehunut kuinka ihana on suomalaisten kanssa tehdä asuntohommia, kun kaikki on aina lähtiessä laitettu ja siivottu viimeisen päälle. Niinkuin olikin. Nyt jännityksellä odotetaan ''kuin ämmän käy'', kuten mulla on tapana sanoa.