Missä mä oon, mitä mä teen?

Tiedättekö sen tunteen, kun edellisenä päivänä tekee jotain radikaalia hiuksilleen ja aamulla katsoo peilistä toinen ihminen? Siinä on jotain tuttua, mut silti vierasta ja on hetken ihan pihalla. Semmonen fiilis mulla oli, kun avasin ekaa kertaa silmät Mijasin majapaikassa. Olimme onnekkaita, sillä pääsimme ystäväpariskuntamme luo asumaan siksi aikaa, että löydämmemme oman asunnon. Suurkiitokset heille kaikesta (muustakin) saamastamme avusta niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessa! Muistan, kun aamulla ihmeteltiin, että onko meille laitettu petivaatteet märkänä suoraan pyykkikoneesta vai onko joku kussut sänkyyn. Ei ollut. Se oli tämä ihana ilmankosteus, joka tuntui vaan niin kovin kostealta. Siirryimme alakertaan ihmettelemään lisää. Olo oli sellainen kaikkensa antanut ja rauhallinen, kun katselin parvekkeelta alas Fuengirolan kaupunkiin. Me tehtiin se! Täällä ollaan! Ei enää yhtään aaveeta tai yyveetä tai tinkausta tai tavaran rahtausta mihinkään, JES! 

Horisontissa häämöttää Fuengirola 7.1.2016

Oli lämmin. Tosi lämmin. Lukemia ei tullut laitettua ylös, mutta t-paitakeli. Menin kattoterassille fiilistelemään aamupalaa. Kreikkalaista jukurttia ja mansikoita. Olin ihan varma, et ne on jotain hormonimansikoita, kun koko oli sitä luokkaa, et kämmennelle mahtui kaksi. Jotenkin onnistuin saamaan itseni taas asioidenhoitomodeen ja päätettiin lähteä kiertämään kiinteistönvälitystoimistoja. 

WOOT?!

Löydettiin ihan jees yhden makkarin kerrostaloboksi noin 5km päästä Fuengirolan keskustasta. Kellarissa autopaikka ja pihassa taloyhtiön uima-allas. Bussi ja juna kulkevat pienen matkan päästä. Parvekkeelta näkyy toisella puolella vuoret ja toisella puolella meri. Lähdettiin katsomaan ja todettiin, et joo, otetaan tää. En ole varmaan ikänä tehny mitään asumiseen liittyvää päätöstä niin nopeesti. 

Hieman taustaa: Kun päätimme Aten kanssa laittaa lusikat samaan kippaan, muutin minä hänen luokseen kissojeni kanssa. Asunnosta huussi oli ainoa, jossa ei terraariota ollut. Totesimme jonkin ajan kuluttua, että tämä asumisjärjestely on hivenen vaarallinen. Käärmeet elää öisin, kissat elää öisin. Käärmeet ei saalista kissoja, mut kissat kyllä saalistaa käärmeitä. Etenkin Irmeli muodostui ongelmaksi, kun tykkäsi niin kovin kaivaa terraarioiden kattoja. Ei otettu riskiä, et kohta joltain lähtee henki ja aloimme etsimään isompaa asuntoa. Etsintä loppui siihen, kun Atella meni hermo ja oli minulta kysymättä sopinut vuokraavansa seinän takana olevan ränsistyneen asunnon. Muistan, kun haettiin pyykkejä 11.kerroksen pyykkituvasta ja huusin niin paljon, että varmasti kuului alas asti. Kuulemma, kun mikään ei kelpaa, niin neiti on hyvä ja tekee itse. Joo, olinhan mä just viettänyt vuoden remppakoulussa, mut voi saatana. Hirvee työmaa! Vuokranantaja maksoi värkit ja me tehtiin niinkon parhaaks nähtiin. Mm. olohuoneen seinässä oli kahdeksan kerrosta tapettia. Kyllä, kah-dek-san. Kaikki pois, kura seinään, hionta ja maali. Katto, lattiat ja muut kuntoon. Lopputarkastuksessa vuokranantaja kysyi, jos rempattaisiin hänelle vielä pari muutakin samanlaista asuntoa siitä talosta kesän aikana. No tottakai! Nii just...

Suomessa etsimme asuntoja hyvän tovin netin kautta, sillä halusimme saada hyvän käsityksen hinta- ja varustelutasosta. Tämä nyt löytämämme asunto oli paras koskaan näkemistämme vaihtoehdoista ajatellen budjettiamme. Vuokrasopimus allekirjoitettiin seuraavana päivänä. Asuimme ystävillämme vielä yhden yön, sillä päätimme juhlistaa muuttoa heidän kanssaan. Lauantaina sitten muutimme uuteen kotiin. Asunto oli valmiiksi kalustettu ja olo oli, kuin olisi astunut varkain jonkun toisen elämään. 

Irmeli treenaa päikkäreitä uudessa kodissa.

Paavoa vielä vähän jännittää, mut nauttii silti lämmöstä. 

Minulla oli pitkään vaikeuksia kotiutua asuntoomme, sillä olinhan vain muutama vuosi sitten saanut suunnitella ja sisustaa vuokrakotimme täysin omanlaiseksi. Täällä kaikki huonekalut tuntuvat olevan kakkoslaatua ja ne huojuvat pienestäkin tönäisystä. Astiat ovat kaikki eri paria ja lakanat rumia. Sänky on kova eikä petaria ole. Kooltaan se on 133x190cm, joten hivenen on sillipurkkifiilis kahdella tällaisella halipallolla. Pituus siinä riittää mulle, mutta Atella roikkuu jalat aina yli. Talvella siinä nukkuu ihan mielellään, kun toinen lämmittää vieressä, mutta viime kesänä jouduin nukkumaan vieraspedissä lattialla kuumimmat 3kk. Olen aina ollut kodistani aika tarkka, tykkään viihtyä tukikohdassani ja kerätä ympärilleni rauhallisia värejä sekä mielestäni kauniita asioita. Niimpä ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ikävän aihe on ollut meidän vanha koti. Kaappitilaa on todella vähän, mutta silti päätimme (lue minä päätin) tehdä reissun Ikeaan ja hakea muutamia perustarpeita. Asunnon omat tarvikkeet laitoimme piiloon katseilta. Luulen, että vaikka kaikki astiat olisivatkin olleet Arabiaa, en olisi niitä silti uskaltanut käyttää. Jotenkin sitä stressaa toisen ihmisen tavaroiden käyttämistä. Varsinkin, kun täällä ei tunneta käsitettä normaali kuluminen ja kaikki maksatetaan vuokralaisella. Olemme päättäneet, että jos emme löydä suurempaa asuntoa syksyyn mennessä, jäämme tähän ja pyydämme todella pitkän vuokrasopimuksen. Asunnossa on omat ongelmansa, kuten ilmastoinnin puuttuminen ja kalustus, mutta olemme oppineet elämään näiden asioiden kanssa. Mikäli tähän joudumme jäämään, haluan pystyä vaihtamaan kaikki kalusteet pikku hiljaa uusiin. Mitään luksusta ei ole ajatuksissa, mutta sellaisia rauhallisia, selkeitä, skandikalusteita on kyllä ikävä. Onneksi täällä on Ikea, hah. Olen onnellinen, että asunnossamme on valkoiset seinät ja tumma lattia, joten tässä on ihan hyvä pohja rakentaa omanlaisensa ympäristö, kunhan vaan rahapussin nyörit antaa myöden. Kalusteet täytyy toki jättää asuntoon jos/kun tästä joskus muutamme, mutta eiköhän niistä ehdi meillekin iloa olemaan pitkän aikaa. 

Aloitimme työnteon lähes heti. Minä Costan Kotihoidossa ja Atte käännöstoimistossa. Työssä käyminen ja uuden elämäntyylin opettelu sekä yleinen sopeutuminen ja ajan rytmittäminen oli aluksi haastavaa. Siesta sotki suunnitelmat, kävimme töissä eri aikoihin ja kaupasta oli vaikea löytää mitään järkevää syötävää. Ei ollut autoa, opeteltiin käyttämään julkista liikennettä ja kuljettiin paljon kävellen. Kunto kasvoi, kun oli pakko talsia mäkiä edes takas. Elämä arkistui nopeasti ja olen onnellinen, ettei jääty ''hengailemaan ja sopeutumaan kulttuuriin''. Mikäli olisimme ensimmäiset kuukaudet vain tutustuneet paikkoihin ja maan tapoihin, olisi ollut vielä enemmän ongelmia sopeutua arkeen. Tämän ikäisenä toimeentulo tulee palkan muodossa ja sitähän ei saa jos ei käy töissä. Paljon kyllä kuultiin kommenttia Pohjolan suunnalta, että täällä me vaan maataan aurinkotuoleissa Piña Coladat kädessä. Oli naurussa pitelemistä! 

Ai, niin! Taisin unohtaa kertoa, että Atte oli varannut meille koiran jo Suomesta käsin. Suurkiitos Costan Kotihoidon Markolle joustavista työajoista! Saatiin sittenkin arki rullaamaan pennusta huolimatta. 

Et oo tosissas!

Mieheni ehdotti aina toisinaan ulkomaille muuttoa. Joka kerta hänen ideansa torppasin, kun enhän minä nyt voi missään ulkomailla asua! Miten siellä edes pärjää, kun töitä ei tahdo Suomessakaan olla riittävästi. Tai oli mulla, joskus liiaksikin. Lähihoitajana hommia riitti niin paljon, että aina ei ehtinyt edes levätä.

Hän ei antanut periksi vaan jatkoi systemaattisesti mun aivopesua. ''Tajuutko, kuinka siisti luonto Afrikassa on! Siellä vois tehdä kenttätutkimusta ja lukee herpetologiks.'' Niin. Hän on siis monen muun asian lisäksi oikein pätevä eläinten kanssa. Niinkin pätevä, että oikein vaarallisten eläinten hoitaja. Kotona olin tottunut lähes 50 yksilön kokoelmaan erilaisia myrkkykäärmeitä ja sammakoita, mutta niiden kanssa Afrikassa eläminen ilman terraarioita ei ihan kovasti houkutellut. ''No Britteihin sitten. Siellä vois lukea kans herpetologiks ja se on ihan tossa vieressä ja sullakin olis varmasti hommia.'' Jos mä muutan ulkomaille, ni en ihan tasan lähde maahan, jossa on aina ihan yhtä paska keli ku Suomessa! ''No mut se Afrikka, sähä oot aina halunnu sinne auttamaan niitä ihmisiä?'' Keskustelu jatkui ja alue alkoi pikku hiljaa rajautua Eurooppaan. Mietittiin töitä, asumiskustannuksia, eläintenpitoa, lakiasioita ja muuta byrokratiaa. Laitettiin paperille plussia ja miinuksia. Tapeltiin ja sovittiin. Haaveiltiin ja maalailtiin kauhukuvia. Meni vuosi. 

Atte valvoo poikasen ruokailua vuonna 2014

Töissä oli raskasta. Terveysaseman luukulla oli jo heti aamulla pitkä jono potilaita. Myös luukun toisella puolella sairasteltiin paljon ja tein usein yksinäni kahden ihmisen työt yhden ihmisen palkalla. Sijaista ei mielellään otettu, jos sitä olisi edes saatu. ''Tää tilanne kestää nyt vaan ihan pari päivää, tsemppiä nyt vaan!'' Kun saimme jälleen sijaiskiellon ja työmäärä alkoi yhä useammin olla se, että tein lähes yksin kaikkien meidän neljän työt, alkoi mittari tulla täyteen. Aloin miettiä kaikkia niitä kotona käytyjä keskusteluja toisenlaisesta elämästä. Aikani kävin juupas-eipäs-keskustelua päässäni, kunnes otin asian puheeksi kotona. Teimme valinnan, aloitetaan helposta. Fuengirola, suomalaisten eläkeläisten keskittymä, jossa on tarvittaessa helppo toimia omalla äidinkielellään. Harjoitellaan siellä ja jos ei luonaa, niin tullaan takaisin Suomeen. Jos sattuu niin kivasti, että siellä pärjää, niin panoksia voi sitten nostaa myöhemmin ja koittaa sitä Afrikkaakin. Vahva ehkä sille. Tai ei sittenkään... Tai no, emminä tiedä! 

Smurffipuku päälle ja avamaan luukkua!

Muuttopäiväksi valittiin 6.1.2016, johon oli tässä vaiheessa noin 9kk aikaa. Aloimme laittaa ylös asioita, jotka täytyy hoitaa ja joista pitää vielä saada lisää tietoa. Suosittelen todella lämpimästi käymään Kelassa, maistraatissa ja työkkärissä. Heillä on ajantasaisin ja luotettavin tieto ja vain sillä on merkitystä, mitä nuo kolme instanssia muutostasi määräävät. Omaksi huvikseen voi lueskella Facebookista besserwissereiden juttuja. Muista popparit! Laitoimme kaiken omistamamme myyntiin. Puoli vuotta kirppistelyä aiheutti sen, että nykyään mietin aika tarkkaan tarvitsenko todella jonkun vaatteen, kodinkoneen tai tavaran. Eläinkokoelmaa ei ollut mahdollista ottaa mukaan, sillä vieraslajiuhka etelän lämmössä on liian suuri ja laki tulee vastaan. Kokoelma myytiin Suomessa alan harrastajille ammattitaitoisiin käsiin. Tämä oli Atelle todella kova paikka ja mietinkin onko tässä koko muuttohommassa mitään järkeä. Teki pahaa katsoa vierestä, kun toisen elämästä oli lähtenyt niin iso osa. Kissamme haahuilivat ympäri kämppää ja ihmettelivät mitä oikein tapahtuu. Kämppä tyhjeni, pinna kiristyi, päivät pimeni ja elämä välitilassa aiheutti sen, että moni lakkasi pitämästä meihin yhteyttä. Jyvät näköjään erottui akanoista ihan omatoimisesti.

Ei kukaan luvannut, et tää olis helppoa!

Vuokrasopimuksemme Porissa päättyi 31.12.2015, mutta aloitimme kiertolaiselämän jo jouluna. Aaton vietimme Aten mummilassa Vammalassa. Sen jälkeen pakkasimme kissat, neljä matkalaukkua ja kaksi reppua autoon ja siirryimme Hängäässin Ranchille. Ihmisten kielellä tämä tarkoittaa siis Kauhajoen maaseudulla olevaa Hangaskylässä sijaitsevaa pientä ex-maatilaa, jossa isini asuu. Joulun ja uuden vuoden välissä kävimme omien isovanhempieni luona ja odotimme ajan kulumista. Vuosi vaihtui Ylöjärvellä kummieni luona. He ovat olleet suurin tuki isini lisäksi tässä koko projektissa ja oli ihana nähdä heidätkin vielä ennen muuttoa. 

Naapurit yllätti, kiitos! 

Lähtöpäivän aamuna oli oikein raikas keli! Olimme miettineet ajoreitin Hängäässistä Helsinki-Vantaan kentälle tarkkaan. Pysähdyspaikat, tietyömaat, ruuhkat, keli, nopeusrajoitukset, kaikki oli huomioitu viimeisen päälle. Lähdimme matkaan ja hoksasimme ekalla tauolla, että ulkona on tosiaan vähän turhan raikas keli ajatellen autoon jääviä kissoja. Niinpä vedimme kaffesämpylät pikana ja takaisin tien päälle. Tämä pieni virhe laskelmissa aiheutti sen, että olimme kentällä jo klo 16, kun porttikin aukesi vasta klo 18. Lentoaseman eteisessä monta tuntia seisominen ei kiinnostanut, joten mietimme vaihtoehtoja. Päädyimme kauppakeskus Jumboon Vantaalle. Kissat nukkuivat autossa parkkihallissa ja me kävimme jaloittelemassa sekä syömässä. Naurettiin, että kerrankin tämä porukka oli jossain ajoissa! 

Hängäässin Ranchi 6.7.2016 klo 7.38. Kohta lähdetään!

Uudelleen kentälle saavuttuamme oli fiilis niin erikoinen ja jotenkin hätäinen, että näin jälkikäteen jäi harmittamaan, etten älynnyt halata isiä kauemmin. Siellä hän oli roskat silmissä ja minä vaan jankutan, että täytyy mennä, kissat tarttee saada lähtöselvitykseen, pusipusi halihali, noni moro! Henkilökunta otti kissaboksin vastaan ja täti pyysi meidät sivummalle, jotta voidaan ottaa kisut ulos laatikosta turvatarkastusta varten. Ei muuten oteta. Sanoin tätille, et hän on hyvä vaan ja yrittää sen jälkeen saada ton meidän 9kg kääpiöpantterin kiinni täältä aseman aulasta ja sen jälkeen takaisin sinne laatikkoon. Paavo on muiden mielestä ihan tavallinen maatiaiskissa. Me ollaan sitä mieltä, että ihmiset on sokeita, kun eivät erota Australialaista kääpiöpantteria kissasta! Irmelin kanssa ei boksiongelmaa ole koskaan ollut, pysyy sylissä ja menee laatikkoon ihan ilman sirkustelua. Täti sitten kyseli vähän hermostuneena, et onko kopassa sitä-ja-tätä ja plaaplaa. Ei ole mitään muuta, ko toi pyyhe, jos ne kusipaskoo alleen, ni ei ole koko ruuma ihan soosissa. Päästiin läpi ja kissat lähti kohti ruumaa. Minä tietty huolissani ja ihmeissäni seuraavalle etapille ja yhtäkkiä löysin itseni koneesta. En ole koskaan oikeen matkustellut, niin tuosta lentokenttähommasta ei jäänyt oikein muistikuvia. Lento sinänsä meni kivasti. Katseltiin kartasta missä kohtaa reittiä mennään ja höpöteltiin ja tilattiin skumppanjaa muuton kunniaksi. Lento oli noin tunnin myöhässä ja saavuimme yöllä Málagan kentälle. Ystävämme olivat meitä hakemassa ja suuntasimme heille Mijasiin. 

Norskin skumppanjat

Väsynyt silmäpussimuija perillä Mijasissa 7.1.2016 klo 3.43.

Mitä otsikkoon tulee, niin oli se.