Tulin vaan kertomaan pari oikeen truu hailaiffihetkeä tältä kesältä tähän mennessä. Ystäväni suostui hovikuljettajaksi, sillä omasta autostamme on ikkuna edelleen rikki. Suuntana oli Benalmádena ja Kaamoksen eläinlääkäriasema, sillä sen vakuutukseen kuuluu Vectra3D-ötökkätökötti kerran kuussa asemalta noudettuna. Normaalisti olen sen hakenut pikkumuijan kanssa junalla, mutta oli niin kuuma päivä, etten viittinyt turhaan rasittaa sitä. Lähdettiin siis ystäväni kanssa kaksin Benkkuun/Arroyoon ja auto jäi tivolin parkkikselle. Käytiin siinä samalla pyörähtämässä kaupungilla, kurkattiin markkinat, Arroyon miniferiat ja vedettiin vähän murkinaa naamariin. Ystävä sanoi aiemmin, että täytyy tulla motarin kautta takas kotio, jotta auton akku latautuu. Niinpä suunnattiin motarille ja hyvä, että rampilta päästiin niin syttyi valo. Sen jälkeen auto hyytyi, eikä sanonut enää mitään. Ystäväni soitteli sitten Gruan hakemaan ja keikuttiin sen kyydissä Fuengirolaan autokorjaamolle. Seuraavana ohjelmistossa oli vara-auton hankkiminen ja päädyimme junan ja oikein hikisen sekä jyrkän ylämäkikävelyn jälkeen autolle. Jota ei ollut. Pari puhelinsoittoa, puolisen tuntia odottamista ja saatiin auto persiin alle. Tämä päivä oli täyttä hailaiffia alusta loppuun asti!
Varoituskolmio asennettu
Poliisi tuli ja sanoi, että se on liian kaukana. Tuotiin lähemmäs.
Gruan kyydissä hytkymässä
Koska Epsaanian hailaiffiin kuuluu olennaisena osana aurinko, menin tuossa taannoin taloyhtiömme altaalle (hailaiffia sekin) pötköttämään kirjan kanssa ajatuksena, että voin välillä käydä viilentymässä. Juha Vuorisen Dali-Ihantala -kirja osottautui niin hyväksi, että ajattelemani puolituntinen pikkuisen venahti ja no, niinpä. Yleensä vedän suojakertoimen 50 nahkaani, mutta nyt se jäi laittamatta, koska ajattelin visiitin olevan niin nopea, ettei aurinko vaan ehdi tarttua. Unohdin, että palan jo hehkulampun valossa.
Soiko teilläkin joululaulut päässä?
Kintut sai myös vähän väriä
Ja samana iltana kaverin keikalle. Sain sääliviä katseita, kun puna syveni.
Täällä kissoillemme on tullut joku käsittämätön tarve päästä ulos. Ne on niin taitavia, että pystyvät avaamaan parvekkeen liukuovet. Juuri ne tietyt ovet, joiden lukot on rikki. Ei hätää, meille ei pääse varkaat, sillä on noi kalterit edessä. Nämä pienet pirulaiset vaan pääsevät kaltereiden välistä partsille ja siitä naapurin partsille ja siitä toisen naap... Paitsi, että eivät pääse enää! HÄHÄÄ, olin fiksu ja asensin liukuoviin KattiStop2000 -lukot. On ihan oikea juttu nämä erikoislukot ja koska hailaiffi, meillä oli todellakin varaa hankkia sellaiset!
Lukot tehdään mittatilaustyönä asiakkaan tarpeiden mukaan.
Valmis KattiStop2000 -lukko. Oli aika hintava, eikä ihan täydellisesti istu, mutta en jaksa reklamoida.
Mikä olisi enemmän hailaiffia, kun avoauton kyydissä istuminen? Joojoo, se, että se olisi oma ja sitä ajaisi itse. Koska ystäväpariskuntamme elämä on vielä enemmän hailaiffia kuin meidän, heillä on avoauto ja aina silloin tällöin sattuu omakin perse niitä penkkejä kuluttamaan. Tämä kulunut sanavalinta tähän sen takia, kun en halunnut sanoa ääneen "mehustamaan". Hailaiffiin ei nimittäin kuulu hikoileminen ollenkaan. Mutta se mikä kuuluu niin tiesittekö, että avoautossa ei hailaiffia elävän ihmisen kampaus mene pilalle lainkaan! Hailaiffi ikään kuin suojaa siltä, että auki hulmuava tukka änkeäisi vaikka kaikkiin mahdollisiin rööreihin naamassasi avoauton takapenkillä istuessa.
Kas näin, hailaiffia!
Miks mulla taas soi ne joululaulut??
Kuljen aika usein junalla töihin, sillä en halua, että tämä upean fantastinen ja ennen kaikkea täydellinen hailaiffini kihahtaa hattuuni. On hyvä kulkea tavallisten ihmisten keskellä, se saa jalat pysymään maassa. Eräänä maanantaina täällä oli pyhäpäivä, mutta meillä mennään töissä Suomen kalenterin mukaan, niin olin jälleen juna-asemalla ennen sian pieremää odottelemassa kyytiä työmaalle. Käytän junakorttia, johon lataan matkoja ja siitä oli mennyt tovi, kun sitä viimeksi piippailin, niin ajattelin tarkistaa mitä kortilla on jäljellä. Hyvin olisi voinut olla se tilanne, että kortti on tyhjä ja Fuengirolan asemalla en pääsisi porteista ulos. Ei olisi eka kerta. Kävelin junamaatille ja piippasin, kortilla pääsi vielä. Jos sillä ei olisi päässyt, olisin ollut jälleen vääntämässä vartijan kanssa miksei mulla ole lippua. Aseman lippuautomaatti oli nimittäin viettämässä pyhää. Ei ollut sekään eka kerta.
Tää viettää pyhää ihan selkeesti!
No more cr...iminals? Cr...edit? Cr...ying?
Tämä tämmöinen hailaiffielämä näyttää olevan hyvin haluttua, joten täällä on jokin salakilta päättänyt nostaa vuokria aivan älyttömiksi asuntoon ja maan yleiseen hintatasoon nähden. Näin kesällä vuokrat on aina korkealla, koska lomahailaiffista pitää myös maksaa kova hinta. Jo viime kesän jälkeen hinnat jäivät aika korkealle ja tämän kesän jälkeen lienee sama homma. Palkat ei kuitenkaan nouse samaa tahtia (lue ei lainkaan), joten ajauduin tavoittelemaan parempipalkkaista työtä. Haaveissa oli jo muutama hankinta ja asuntolainan käsirahaa varten säästäminen, mutta nämä solahtivat viemäristä alas, kun sain sähköpostin. Tällä hetkellä on siis tyydyttävä tämmöiseen hailaiffiin, missä kaikki mikä tulee myös menee ja saan lyhentää jonkun toisen asuntolainaa vuokran muodossa. Ei tämäkään silti huono ole, kun hei, onhan meillä täällä sentään toi aurinko!
Lomailin tosiaan kaksi viikkoa ja cityloman jälkeen oli vuorossa rentoutumista maaseudun rauhassa Hängäässin Ranchilla. Ne maisemat! Kun on aika kauan ollut täällä vuorten ja meren välissä, niin jotenkin sai ihan erilailla happea siellä lakeuksilla. Tajusin, et mua vähän jopa ahdistaa noi vuoret ja lukemattomat talot ja kylät niiden rinteillä. Tulee semmonen ahdas olo, kun aina on jotain silmän vastassa. Merelläkin on aina paatteja, toki siellä on sinistä silmän kantamattomiin, mut ei se oo mitään verrattuna tyhjään peltomaisemaan, joka rajautuu jossain kaukana metsään. Ahh...
Kuva ei tee oikeutta, mut silti. TILAA ELÄÄ!!
Kaamos oli ihan ihmeissään, kun oli niin paljon uusia hajuja, mutta kuitenkin jotain tuttuakin. Isi on vieraillut meillä aika usein, joten Kaamos ei ollut yhtään semmonen vieraskorea kuin porin viikolla. Rentoilua hieman varjosti naapurin lehmät. Isin tontti rajautuu kolmelta sivulta laitumeen ja Kaamoshan ei alkuunkaan ymmärtänyt sellasta. Jos se ei haukkunut niille ulkona, niin sitten kyttäsi ikkunasta ja huusi sisältä käsin. Harmitti kovasti, kun mä tykkään lehmistä ja niitä on kiva aina mennä silittelemään, ku ne tulee siihen pihan rajalle ihmettelemään ja nyt ne ei sitten uskaltanu, ku tämä yks apina huusi kaikki karvat pystyssä. Kaikkia keinoja koitettiin, mut Kaamos vaan ei päässyt sinuiksi lehmien kanssa. Onneks ne on fiksuja ja niillä on isosti tilaa, niin hengailivat sitten kauempana.
Ranchin pihassa ekoja lehmäihmettelyjä
Lehmävahti
Vietettiin Kaamoksen kanssa yksi yö mun isovanhempien luona. Mulla oli tarkoitus tietenkin treffata heitä, mutta myös siivota vintiltä omaa jäämistöäni. Sen läpikäyminen jäi aika laihaksi, koska aika kului paljon tärkeämpään. Oli ihanaa tulla tuttuun paikkaan, jossa olen viettänyt lapsuuteni iloisimmat kesät. Vähän jännitin miten Kaamos tulee toimeen Lilla-koiran kanssa. Lilla on 15,5v Kleinspitz, vanha ämmä siis jo. Reppana ei oikeen nää eikä kuulekaan enää ja se ei ole enää pitkään toviin päässyt mukaan metsään. Vuosikausia se kulki isovanhempieni kanssa metsätöissä ja marjastamassa. Että kyllä puhdasrotuinen näyttelykäyttöön jalostettu fancy-pants pärjää ihan hienosti mettässäkin!
Rautamummo Lilla 15,5v
Mamma meni oven taa, muijat heti kyttäämässä!
Heti tulopäivänä pääsin Mamman kanssa kävelemään pitkin peltoa ja höpöttämään kaikemmoista. Askel oli jo vähän hidastunut, mutta silti painettiin menemään siellä möykkyisellä pellolla. On niin hienoa nähdä ihminen, joka ei luovuta vaan jatkaa eteenpäin ja liikkuu ja nauttii elämästä. Se valo ja onni, jonka sen ihmisen silmistä voi nähdä on jotain todella liikuttavan kaunista. Paappani on ihan urheiluhullu ollut koko ikänsä, talvet suksilla ja kesät rullasuksilla. Siihen päälle vielä monenlaista muutakin touhottamista, mutta hiihto on aina ollut ykkösenä. Nykyään hiihto taitaa olla enemmänkin penkkiurheilua, kun vanhuuden vaivat yrittää hidastaa tahtia hänelläkin. Muistan, kun lapsena serkkujen kanssa vietettiin lomia kauppilassa ja talviaikaan aina hiihdettiin. Välillä kilpailtiin ja saatiin Mamman maalaamia koristelaattoja tai posliinieläimiä palkinnoksi. Talviaikaan oli silti parasta, kun lumet ajettiin isoksi penkaksi pihan sivulle ja sinne sai tehdä mitä hienoimpia linnoja ja lyhtyjä. Näin jälkeenpäin ajateltuna olen saanut heiltä ihan hirmuisen määrän erilaisia taitoja. Paappani on ollut opettaja ja hän jaksoi opettaa minuakin pienenä. Ennen kouluun menoa osasin jo kirjoittaa, lukea ja vähän laskeakin. Koulun alettua mieleenpainuvin asia on ollut tavaaminen. En voinut millään ymmärtää miksi sanat piti pätkiä lukukelvottomaan muotoon. Edelleen on vaikeuksia tavuttamisessa, heh. No okei, oikeinkirjoitus ja yhdyssanat on välillä myös hukassa, kun tämmöstä höpinää tuo elektroniselle paperille. Että sori vaan Paappa jos luet tätä ja hampaitasi kiristelee!
Kaamos naattii pellolla
Kun oltiin pieniä, Mamma luki meille aina iltasatuja. Nämä lempparikirjat 70-luvulta oli edelleen tallessa ja nyt lueskelin niitä Kaamokselle.
Kävin myös vintillä penkomassa tavaroitani ja sain sieltä kyllä aika läjän kaikkea epäolennaista pois. Alla kuvakooste parhaista osumista eli läpileikkaus yläasteeseen:
Ehkä ei nyt ihan rikkeen vakavuus kohtaa rangaistuksen kanssa...
Pieni siivu menestyksestäni ruotsin kielen parissa
Matikassakaan en liiemmin loistanut. Edelleenkään en osaa kertotaulua, hups!
Nämä hommat oli niitä, johon panostin enemmän. Oppilaskunnan lisäksi olin tietenkin kaupunkini nuorisovaltuustossa. Siellä meni monta vuotta eri palleilla asioihin vaikuttaen. Jännä silti, että keski-arvoni päättötodistuksessa oli 8,9.
Ihana Amanda! Hänestä tuli sairaanhoitaja ja voin vannoa, että oikein hyvä sellainen! Ei noin suurella sydämellä ja rakkaudella voi olla huono siinä ammatissa. Muistan, kun laulettiin päätösjuhlassa Anssi Kelan 1972 omilla sanoilla.
Kaamoksen kanssa riehuttiin peltojen lisäksi myös mettässä. Ihanan raikasta, kosteeta, hiljasta ja vihreetä. Jos joskus muutan takaisin Suomeen, on pakko muuttaa maalle metsän reunaan. Olen aina ollut enemmän kaupunki-ihminen, mutta oli kyllä yks parhaista fiiliksistä luuhata koiran kanssa mettässä ihan kahdestaan. Ehkä en sitten enää pelkäis pimeetä tai mörköjä, ku olisin vaan niin fiiliksissä koko ajan.
Ettei nyt kenellekään jäisi semmonen käsitys, että kesä oli rikki, niin alla pieni video todellisesta, aidosta, Suomen Kesästä.
Isi oli ihana ja sponssas mulle vadesaatteet. On kivampi liikkua täällä kotonakin talvella, kun on kunnon vermeet.
Sen nyt taas arvaa, että kotiinpaluu oli yhtä porua. Se on joka kerta ihan kamalaa jättää kaikki ne ihmiset sinne ja vaan lähteä. Oli niin paha mieli, että valvoin 30h yhteen kyytiin, kunnes sammuin autoon hetkeksi. Sitten oltiinkin jo kentällä. Kaamos porasi turvasulussa ja minä toisella puolella. Isi-raukka joutui kattelemaan sitäkin sirkusta taas. Koneessa onnistuin nappaamaan tyynyn ja otin lonkeron. Puolen matkaa kyttäsin maisemia ja toisen puolen kai nukuin, kun heräsin siihen, että oli pimeetä ja korvat paukkui.
Ei se töihin paluu ihan hirveen kipeetä tehnyt, kun pomo oli tilannut jätskiä työmaan pakkaseen. Kiitos!
Loma alkoi hyvin kevyesti. Hienosti pyörityn yön jälkeen aamulla viideltä ylös, töihin, iltapäivä pakkaamista tai oikeastaan kaiken varmistelua,illalla kentälle ja siitä lentäen suoraan ylioppilasjuhliin, huh!
Kävipä tuuri, että ystäväni lensi samalla lennolla. En kyllä olisi ilman häntä selvinnyt kotikentällä. Sen verran väsynyt, hajamielinen ja hukassa olin, joten suurkiitos kaikesta avusta! Kaamos toimi kentällä ihan päin berberiä ja pinnani oli lievästi sanottuna kireällä. Onneksi henkilökunta oli pitkäpinnaista ja ymmärtäväistä sorttia, kiitokset myös heille. Eniten menomatkassa jännitti se, kun kaikki lennolle lähtevät elukat kerättiin saattajineen samaan nippuun ja sullottiin tavarahissiin. Hassua kyllä, Kaamos ei ollut siinä kohtaa enää moksiskaan muista koirista ja osasi käyttäytyä. Jäi mieleen, kun yhdellä naisella oli pieni koira sylissä ja hän puristi sitä siellä hississä niin paljon, että ajattelin koiran poksahtavan. Hyvä, että piti kiinni. Ei tiedä vaikka paha tappajasakemanni olisi syönyt sen!
Muija lentolippuostoksilla. Hienosti nousi tiskille asti maksamaan...hupsista!
Lento oli aikataulussa ja kone laskeutui 6.40 Hki-Vantaalle. Isi oli vastassa ja ekana etappina Ylöjärvi. Siellä nopea friskaus ja suunta kohti serkkuni ylppäreitä. En ollut saanut unta koneessakaan, joten olo oli aika ohut, mutta en antanut sen häiritä. Juhlakalu oli niin kaunis! Tarjoilut oli viimisen päälle ja sortteja niin monta, etten tiennyt mitä kaikkea ottaisin. Oli mukava nähdä kaikkia sukulaisia pitkästä aikaa ja höpötellä ja viettää aikaa ihan rauhassa. Kaamoskin osasi käyttäytyä, nukkui autossa. Ennen kuin kukaan soittaa PETAan, niin auto oli juhlateltan vieressä, kaikki ikkunat auki, koiralla vettä ja varjoa sekä sitä käytiin kyttäämässä vähän väliä. Pääsi myös jalottelemaan ja kattelemaan ihmisiä ja hajuja. Noin, jatketaan! Juhlien jälkeen nappasin auton käyttööni ja suuntasin poriin. Kaamos piipitti lähes koko matkan, enkä ihmettele. Oli pakko ajaa ikkunat auki ja laulaa (huutaa) radion mukana, että pysyin hereillä. Pysähdyttiinkin matkalla kaksi kertaa, kun luulin, että näätä piippaa pissahätää, mut ei. Olosuhteet ei vaan olleet neidille sopivat ja halusi pois autosta. Onneksi matkaa oli vaan noin 100km.
Äitin sohva sai uuden verhoilun lakanasta ja pyyhkeistä. Reissumuija sammui sohvalle hyvin nopeasti, kun tajusi, ettei tästä enää jatketa eteenpäin.
8 päivää meni nopeasti. Käytiin Kaamoksen kanssa paljon koirapuistossa, mutta myös leffateatterissa (varaamassa liput), kampaamossa, Kelassa, katsomassa vauvaa, grillillä ja terassilla sekä painimassa pienen Moca-pojan kanssa. Suomi ei ollutkaan yhtään niin koirakielteinen maa, mitä olin aiemmin lukenut. Tai sitten en antanut sen vaan häiritä. Olihan Kelassakin koirakielto, mutta olin luvannut ystävälleni viedä hänen lappunsa sinne infotiskille, niin minähän menin. Koira viereen, marssitahti päälle, kirje luukusta sisään ja marssitahdilla pihalle. Yllätyin itsekin, kuinka hienosti Kaamos toimi. Ehkä meidän taistelut johtuukin pääosin mun epävarmuudesta ja pirujen maalailusta, eikä aina siitä, että Kaamos on vielä niin vekkulissa iässä, eikä jaksa keskittyä. Toki oudoissa paikoissa se liimaa muhun kiinni ja toimii oikeen kivasti. Liekö jännitystä ja luottoa siihen, et kyllä mamma liidaa.
Sain houkuteltua äitin leffaan kattomaan Pirates of the Caribbeanin ja oli kyllä hyvä! Loppu oli tosin typerä. En viitti spoilata, menkää itse kattomaan.
Kävin tosiaan kampaamossa Kaamoksen kanssa. Liike on siskoni, joten uskalsin koiran siihen eteiseen ottaa. Käytiin morottamassa ja kysymässä mulle aikaa. Olisin niin mieluusti varannut sen etukäteen, mutta halusin yllättää hänet visiitillä ja voin kertoa, että hänen ilmeensä oli kyllä mahtava! Harmi, kun en tajunnut kuvaa ottaa. Hän oli ihana ja uhrasi seuraavan päivän ruokkiksensa mun tukkaa varten, kiitos vielä. Kaamos jäi äitin luo odottamaan, kun en viittinyt rääkätä sen nenää niillä kemikaalihajuilla. Se haukkui pari kertaa jo pikavisiitilläkin, niin olisi likkojen työnteko saattanut olla hieman hankalahkoa. Haukku + sakset + pelästyminen, ei hyvä. Myöhemmin treffasin myös siskontytöt. Oi että, kun he on jo isoja muijia! Niin fiksujakin!
Visiteerattiin myös veljeni luona ja Kaamos pääsi leikkimään 3kk Moca-pojan kanssa. Voi juutina mikä pieni siimahäntä Moca oli! Vähän jo karva karhentunut, mut silti niin pehmoinen ja ne naskalihampaat! Veljen luona on myös neljä lasta, joista kaksi aika pieniä vielä, joten touhua riitti. Lisäksi heillä on sakemanniuros ja valkoinen paimenkoira mallia narttu. Koiruudet oli jemmassa, sillä saku-uros on tottunut saamaan vieraan naisen tontille vain sillon, kun pääsee puuhastelemaan. Awink awink. Pääsihän se katsomaan remmissä, mut Kaamos ei oikeen tykännyt. Uros on järkälemäisen suuri Kaamokseen verrattuna ja vähän kai sitten pelottavakin Kaamoksen mielestä. Kovasti olisi halunnut neidin reppuselkään kyllä! Oli hieno nähdä heidän poppootaan pitkästä aikaa.
Kaamos-neiti 1,5v ja Moca-poika 3kk (Kuva Karinka Saine)
Antaa vauvan voittaa välillä
SIIMAHÄNTÄ, en kestä!!
''Uli uli uliii.'' Kaamosta ei paljon kiinnosta.
Näin myös ihanankamalan ystäväni ja hänen perheensä. Kyllä vauva oli pieni! 4 viikkoinen pieni tuhiseva nyytti. Ystäväni lykkäsi vauvan syliini ja se meni miltei heti rikki. Niin käy vauvoille mun sylissä aina. Ei ne tykkää ja sit vauvalta tulee poru ja mua pelottaa. Oli ihanaa, että ystäväni tuli vauvan kanssa joka paikkaan. Niin sen silti mun mielestä kuuluukin olla. Vauva on semmonen pieni pukama, mikä kulkee mukana joka paikassa. Ihana pieni pukama kerrassaan.
Miks nää on aina näin söpöjä, en kestä!! Tuliaistuttikin kelpasi. (Kuva: Laura Karonen)
Sainpa vihdoin lupaamani vauvanpeiton valmiiksi! Vähän tuli kihara, mut kuka sitä ny niin tarkkaa kyttää...
Kävin visiteeraamassa Aten isovanhempia myös, kun niin lähellä olin. Oli ihana nähdä kuinka hyvin he voivat. Juttua riitti ja lähdin Kaamoksen kanssa takaisin poriin vasta illalla navat pinkeänä.
Kun porissa käy, on välttämätöntä ruokailla Grilli-Porissa. Ensin maistoin pienen kokolihahampurilaisen, toisena iltana ison kokolihan ja sitten en enää mennytkään, kun olisin muuten syönyt siellä koko viikon! Oli niin lohduttavaa huomata, että tämä asia ei ole kotikaupungissani muuttunut. Maailman parhaat kokolihahampparit tulee edelleen GeePeeltä. Kaupunki oli muutoin saanut uutta ilmettä. Vanhaa oli purettu ja uutta rakennettu, yritykset muuttaneet tai lopettaneet ja uusia syntynyt.
Paavolan Grilli oli jyrätty matalaksi ja tilalle oli noussut Borg Kitchen & Bar.
GeePeetä ei voita mikään. Kaamoskin tykkäsi tunnelmasta.
Porin viikko päättyi Pori on the Rocksiin raumalaistuneen ystäväni kanssa. Olin huijannut hänet poriin ja kyllä pääsi poru, kun linkkariasemalta hänet noukin kyytiin. Hassu juttu, että olen melkein koko ikäni asunut porissa ja joka vuosi on pitänyt POTRiin mennä, mutta aina se on jäänyt. Kun huomasin tapahtuman osuvan juuri lomani kohdalle, tiesin missä viikonloppuni viettäisin. Tapahtuma järjestetään talkoohengessä ja tällä kertaa mukana oli 30 (!!) paikallista bändiä jaettuna kahdelle ehtoolle. Lippu maksoi vaivaiset 13 euroa illalta ja 20 euroa koko viikonlopulta. Viinakset sen sijaan... No, suomessa alkoholi on kallista.
Tapahtuma järjestettiin Etelärannassa Cafe Jazz Bar & Kitchenissä, jonka terassilta on upea näkymä Kokemäenjoelle.
Tämä kaikki oli saatavilla, lisäksi sisältä oli mahdollisuus tilata purtavaa.
