Kirja(sto)

Moni selailee Facebookia, uutisia tai muuta koneella tai kännykällä juuri ennen nukkumaanmenoa. Niin minäkin. Niin olen oikeastaan tehnyt siitä asti, kun tietokoneteknologia muovautui taskukokoiseksi riippuvuutta aiheuttavaksi aparaatiksi. Tiedän sinivalon (vai mikälie) vaikutukset ja näyttöjen vahtaamisen haitat. Ennen se ei ole kuitenkaan vaikuttanut nukahtamiseen. Nykyään unta saa odotella. Joskus tunninkin. Petiin menen kyllä vasta, kun väsyttää. Silti Nukku-Matti ei meinaa löytää luokseni. 

Uniongelmien syynä ei onneksi ole kumpikaan näistä palleroista.
Kaamoksen nykyään 28kg lämmin ja karvainen olemus on siirtynyt kesäksi lattialle.
Talvet se sitten lämmitteleekin meidän välissä. Ei tee edes tiukkaa, rakkaus antaa tilaa.

Ystäväni ehdotti kirjan lukemista. Olen aivan susipaska lukemaan mitään blogipostausta pidempää. Tykkään kyllä kirjoista ja niiden tunnusta käsissä sekä paperin ja painomusteen tuoksusta. Minuun vetoaa humoristiset tarinat sekä fantasiakirjallisuus. Joskus lapsena ahmaisin mökillä paksun Harry Potterin yhdeltä keinutuolin istumalta, eikä edes tehnyt tiukkaa. Jotenkin vaan nykymaailman hektisyys ja pirstaloituneisuus ei saa minua rauhoittumaan kirjan ääreen. Sitä paitsi makuuhuoneessa on surkea valo. Mitäs muita tekosyitä keksisin lukemattomuudelle...

Joku voi ajatella, että suomenkielisen lukemiston saaminen hyppysiin on hankalaa ulkomailla. Niinhän se monessa paikassa varmasti onkin, mutta ei meillä. Fuengirolassa suomenkielisiä kirjoja ja lehtiä (myös lautapelejä!!) tarjoaa sopuhintaan Kirjakauppa Hemingway. Siellä on jokaiselle jotakin ja jos ei ole, voi neuvotella kaupan omistajan kanssa, josko hän voisi tilata haluamaasi sisältöä kauppaan. Siltikin se kirjojen lukeminen tuntuu puulta (hehe). 

Meillä on myös pohjoismainen kirjasto fuengirolassa Los Bolichesin kauppahallin rakennuksessa, mutta se on auki jotenkin hankaliin aikoihin työssäkäyvää ajatellen. Lukemistoa ei käsittääkseni ole listattu nettiin. Siellä pitää siis käydä asioimassa, jos haluaa tietää mitä hyllyistä löytyy. Myös monista suomikuppiloista löytyy kirjahylly, josta voi lainata kirjan tai tuoda sinne itse luettavaa. En käy juuri koskaan suomikuppiloissa tai kuppiloissa yleensäkään, joten tuo vaihtoehto tuntuu itselleni vieraalta. 

Juha Vuorisen tuotanto on aina viihdyttävää luettavaa ja olen tilannut suoraan Diktaattorin kirjakaupasta Juhan pokkareita. Diktaattori toimittaa Suomen lisäksi myös ulkomaille ja aina ilman toimituskuluja. Pehmeitä pokkareita on ollut kiva lukea ääneen nauraen taloyhtiömme uima-altaalla. Nykyisessä asuintalossamme ei allasta ole, niin on pokkaritkin on jääneet kaappiin odottelemaan. Tuollaiset kirjat ei onneksi koskaan vanhene. Taidanpa suunnata joku viikonloppu campolle puun alle varjoon lueskelemaan ja naureskelemaan ihan yksikseni. Hyvä idea! (Joo näit oikein, taputin itseäni juuri selkään.)

En ole koskaan ollut kirjahyllyihminen ja mitä enemmän minulla on pahimmassa tapauksessa kertakäyttöistä tavaraa kotonani sitä enemmän ahdistun. Olen moneen kertaan sanonut ja sanon taas, että omaisuuden myyminen ennen muuttoamme tänne oli ihan hirveä työmaa ja siitä jäi kai jonkun sortin trauma. Edelleen mietin tosi tarkkaan hankintani. En halua enää koskaan sellaisen paineen alle, että kaapeissani makaa jätesäkkitolkulla sittenkun -tavaraa. Sisäinen hamsterini taisi kuolla tuolloin. 

Hamstereista puheen ollen.
Ehkä hämmentävin löytö ikinä netin halpakaupasta.
En tilannut. Mietit kuitenkin.

Mutta hei! Nythän on nykyaika ja kaikki on verkossa! Muistin uusineeni lainoja kirjastoni nettisivujen kautta joskus vuosia sitten opiskeluaikoina ja päätin kurkata kirjaston sivut uusin silmin. Siellä oli e-kirjoja! Ja e-äänikirjoja! KIITOS NYKYAIKA! Piti vain antaa kirjastokortin numero ja salasana. Kaivelin kaappejani löytääkseni kirjastokorttini. Ei löytynyt. Muutaman sähköpostin jälkeen sain hyppysiini korttini numeron, salasana oli vielä onneksi muistissa. Pääsin sisälle. 

Satakirjastot (ja kaipa kaikki muutkin Suomen kirjastot) käyttävät e-kirjojen ja e-äänikirjojen suhteen Ellibs -nettikirjastoa. Sieltä valitaan oma kirjasto, annetaan kortin numero ja salasana ja sitten on koko e-lukemisto silmien alla. Varoituksen sanana mainittakoon, että hämmentävän suuri innostus tätä löytöä kohtaan voi viivästyttää unen tuloa entisestään. En nimittäin meinannut millään malttaa lopettaa e-aineiston lisäämistä omaan hyllyyni. 

Ennen nettikirjasto-ahaa-elämyksen kokemista olin luonut tunnukset Elisa Kirja -palveluun. Sinnekkin jo tallentelin listalleni mitä herkullisempia kirjoja. Osa niistä löytyy e-kirjastostakin, mutta esimerkiksi Maria Veitolan Veitola -kirjaa ei. Pohdin vielä hankinko sen Veitolan lukemana äänikirjana vai itse luettavana e-kirjana. Se vaikuttaa kyllä sen verran kiinnostavalta, että ehkä kuppini kallistuu e-kirjan puoleen. En nimittäin halua nukahtaa kesken kuuntelun. Niin on nyt muutamana iltana käynyt Elisa Kirjasta ilmaiseksi saadun Baskervillen Koiran kanssa. Yhtenä iltana jatkoin kirjan kuuntelua kohdasta ''Luku neljä''. Havahduin siihen, kun miesääni sanoi hetkeä myöhemmin ''Luku seitsemän''. Olen näköjään onnistunut ratkaisemaan kaksi ongelmaa yhdellä kertaa. Olen nykyään kultturelli kirjoja kuluttava aikuinen, jolla ei ole uniongelmia. 

E-kirja ja e-äänikirjavalikoima on Elisa Kirjassa tosi laaja verratuna Ellibsiin, mutta kyllä sielläkin kulutettavaa riittää. Jos kirjastokorttisi on hukkunut tai sinulla ei ole sellaista, käy ihmeessä seuraavalla Suomilomallasi hakemassa sellainen. Siitä on iloa koko perheelle ja on avuksi ulkosuomalaisille lapsille suomen kielen opiskelussa ja/tai ylläpitämisessä. Kaikkein parasta tuossa e-lukemiston lainaamisessa taitaa kuitenkin olla se, ettei aineistoa tarvitse muistaa palauttaa. Kun laina-aika päättyy, kirja tai äänite siirtyy automaattisesti takaisin virtuaalihyllyyn. Täydellistä!

Antoisia lukuhetkiä kaikille! 

Järjetöntä hikisisukiroilupyöräilyä

Täällä on lämmin. Melkein jopa kuuma. Tänään työmatkalla olevan apteekin lämpömittari näytti jo +35C ja se on varjossa. 

Olen nyt jokusen viikon taittanut työmatkaa polkupyörällä. On ihan järjen vastaista, että se on näillä lämpötiloilla paljon kevyempää kuin kävely. Ehkä se on se pyöräilyn nopeus mikä siinä keventää. Ja aamulla saan ensimmäisen puolikkaan matkasta laskea mäkeä alas nuppi tuljuen ja tukka kypärän alta hulmuten.

Kotiin päin ajellessa saan ensin vähän huilata, sillä työmaan suunnasta melkein eka puolikas on sopivassa suhteessa lievää ylämäkeä ja alamäkeä. Sitten on suht tasaista/pientä ylämäkeä ja sitten alkaa se järkyttävä ylämäki meille tänne Los Pacosin perälle tai kuten itse asian ilmaisen, Jumalan hylkäämälle kukkulalle. Yleensä kunto ja sisu loppuu siinä kohtaa, kun olen päässyt jyrkkää mäkeä +/- sata metriä. Viimeaikoina on jotenkin ollut fyysisesti voimaton olo, enkä ole päässyt sitäkään vähää polkemalla ylös. Jalatkaan ei meinaa kantaa kunnolla polkemisen jälkeen. Kunto loppuu ennen sisua ja sitten vavisuttaa. Olenkin ottanut nyt tavaksi istua hetken varjossa penkillä ja juoda vettä ennen kuin jatkan korpivaellustani kotiin. Mihin tässä ihmisellä mikään kiire on. Työt on taputeltu ja Atte hoitaa koiran viemisen. 

Olen saattanut narista läheisilleni, että pyöräni on tosi raskas. Ihan sama polkeeko vai taluttaako sitä. Raskas on. Ja rahisee. Kurkkasin jarruihin. Takajarrun toinen jarrupala hinkkaa kivasti rengasta. Koko ajan. Ihan sama polkeeko vai taluttaako. Pyörän mukana tuli vuoden huoltotoimenpiteet ilmaiseksi, mutta niiden käyttö edellyttää pyörän viemistä ostopaikkaansa Decathloniin. Se on tietenkin aivan eri suunnassa kuin koti. Ei hotsita lähteä sinne työpäivän jälkeen. Aiemmasta postauksesta poiketen taidan sittenkin tarvita miehen apua. Meistä Atte on se, joka osaa korjata pyöriä ja niiden vitt.. itsepäisiä jarruja. Mutta kuinka laiska ihminen voi olla! Siis minä. Huomasin tuon hinkkaavan jarrun jo viime viikolla, mutta en saanut aikaiseksi pyytää korjausapua armaalta ukoltani. Tänään vihdoin hän teki elämästäni taas himpun verran onnellisempaa ja kävi korjaamassa pyörän. Minä nautin ilmastoinnin viileydestä kotona. On se vaan hyvä mies ja näppäräkin vielä! 

Lämpötila kohoaa pikku hiljaa kesän lukemiin ja pyöräily muuttuu päivä päivältä hikisemmäksi. Vielä kun vaan muistaisi tankata vettä jo työpäivän aikana, niin jaksaisi polkea pidempään. Hyytyminen tuntuu johtuvan osaksi jo valmiista nestevajeesta, eikä se hikoilu ainakaan korjaa tilannetta. Joka kerta kotiin päästyäni olen kuitenkin supertyytyväinen, että poljimpas perkele ja olen vielä hengissä!

Ei tolla naamalla meikki edes pysyisi, niin vedetään luomuna!

Karajoikkaa!

Karaoke. Tuo jokaisen ihmisen tähtihetki. 

Mulla on salainen haave. Tai ei se nyt enää ole salainen, kun sen täällä kerron, mutta haluaisin laulaa enemmän. Ääneni ei ole hääppöinen, mutta mitä sen on väliä. Karaokessa saa olla kivaa ilman huippuääntäkin. Vielä mukavampaa olisi, jos olisi mahdollisuus käydä laulutunneilla. Se on minulle kustannus- ja uskalluskysymys. Vaikka valuuttaa olisikin, niin pelottaa ajatus laulaa jonkun ihmisen kuullen, joka vielä korjaa ja opastaa eli poriksi tarttuu jokaiseen virheeseen. Toki ilman opettajaa ääneni tuskin kehittyisi mihinkään. 

Mutta karaokessa kukaan ei edes kuuntelee laulantaa ja siellä on yleensä aika paljon ihmisiä, joten jännitys on pienempää. On se aika hullu juttu, että yleensäkin pelottaa toimittaa jotain asiaa yhdelle ihmiselle tai pienelle ryhmälle saatika mahdollisimman suurelle joukolle. Muistan, kun kuudesluokkalaisena sain juontaa koulukarnevaalit kirjurinluodossa porissa, eikä minua jännittänyt yhtään, sillä yleisö oli vain yksi iso massa. Jännitystä pahentaa aina, jos yleisössä on tuttuja. Oli kyse sitten esitelmän pitämisestä koulussa, työpalaverissa keskusteluun osallistumisesta tai kaveriporukan kanssa karaokeen lähtemisestä. Aina on kädet hiessä ja pumppu hakkaa kurkussa. 

Eikä sitä oikein tiedä mitä laulaisi. Tavallisena tiistaina mulla pyörii päässä ainakin kolme eri kappaletta, jotka olisi kiva lallattaa karaokessa, mutta kun pääsen sinne asti muisti on tyhjä. Luen biisilistoja ja mietin. Noup, tyhjää lyö. Olen keksinyt tähän ratkaisun. Kuljen toisinaan bussilla töistä kotiin ja kuuntelen usein musiikkia matkalla. Kirjaan karaokebiisejä ylös kännykkään, kun sellainen Spotifystä napsahtaa kohdalle. Tällä hetkellä listalla on:

Neljä Ruusua - Hunningolla 

Movetron - Ei kenenkään maa 

Aikakone - Odota 

Soma - Vaeltajasydän 

Eagle-Eye Cherry - Save tonight 

No Doubt - Hella Good 

Ja Pendulumia

Joka sorttia musiikkia, vielä kun olisi tilaisuus hoilottaa kotona yksin treenimielessä. Atte tuppaa olemaan aina kotona ja silloin kun se ei ole, haluan nauttia hiljaisuudesta ja olla vaan. 

Täällä fuengirolassa ehdottomasti paras karaokea tarjoava baari on Koppas Music Bar. Koppasin viihdetarjonta on hyvin monipuolista, joten karaokea ei ole tarjolla aina. Karaokelaitteet ja biisivalikoima on täydellisyyttä hipova. Toinen hyvä karaokebaari on Linda's Music Bar. Lindasissa on ihana tunnelma, siellä todellakin jokaiselle laulajalle taputetaan ja kultakurkuille hurrataan sekä lauletaan mukana. Ensin järkytyin, kun koko baari lauloi mukana. Oli tosi eksoottista suomalaiselle! Hyvällä tuurilla Lindasissa saattaa olla niin taitavia laulajia, että luulet kuuntelevasi radiota. Biisivalikoima kylläkin on aika suppea ja koska kyseessä on brittikaraoke, on turha etsiä suomalaista laulettavaa. Mutta se tunnelma, ah! 

Tein viime uutena vuotena lupauksen, että tänä vuonna laulan kerran karaokessa ja selvin päin. Aika mahtipontista. Todennäköisesti tässä käy niin, että olen joulukuun viimeisenä päivänä mojito kädessä Koppasin lavalla laulamassa nuotin vierestä Aikuista naista. Tai sitten otan itseäni niskasta kiinni ja menen sinne tulevalla lomallani. Laitan kiinakaupan onesize-rantamekon päälle, varvassandaalit jalkaan ja ennen iltaa käyn polttamassa itseni auringossa. Ehkä se turistiksi pukeutuminen ei auta tässä vaiheessa, kun joka paikassa tapaa tuttuja. Tunnistavat vielä ja ihmettelevät onko multa tippunut viimeinenkin ruuvi korvien välistä. 

Tässä viimeisin karaokekokemus.
Laulettiin Shanghain valot ja mulla loppui henki aina välillä.
Onneksi sisko paikkasi.