Minäitte!

Uhmasin jälleen sukupuolirooleja, kun kyllästyin pimeään makuuhuoneeseen. Muutettiin tähän asuntoon viime syksynä ja siitä asti makkarin persiana on ollut alhaalla. Talvella sai pukea lämmintä päälle ihan toden teolla ennen paksun peiton alle kömpimistä, koska olohuoneen ilmalämpöpumppu ei pystynyt hönkimään makkariin asti, siellä oli öisin noin +16C ja auringon valo ei päässyt lämmittämään. 

Mutta nyt se on korjattu ja ihan minäitte! Kaavailin koko talven kysyväni jostain siihen korjaajaa ja samalla vilkuilin sitä siihen malliin, että kyllä sen täytyy pystyä korjaamaan ilman erikoistaitoja. Ja niin vain pystyikin, kun ensin kaiveli vähän juutuuppia. 

Hauska muuten toi Youtube. Atte katsoo sitä vähintään yhtä paljon kuin Netflixiä, jos ei enemmänkin. Meillä ei näy tavallinen telkkari ollenkaan, kun ei sieltä joko tule mitään mielenkiintoista tai sitten ei pysytä perässä mitä siellä sanotaan. Aika ja energia ei nyt ainakaan vielä riitä kielen opiskeluun telkkaria vahtaamalla. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että juutupissa ei ole mitään hyvää. Turhanpäiväisiä videoita tuntitolkulla ja mainoksia videoiden päällä ärsyttävinä linkkeinä. Niin vaan se munkin ajatus muuttui, kun korjausohjetta etsin. Siellä oli ihan sairaan hyvä video, toki espanjaksi, mutta liikkuva kuva kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Eikä yhtään mainosta videon päällä!

Persianaa oli joku edellinen asukas kohdellut ''hieman'' kaltoin, koska sieltä oli yksi säle aivan säpäleinä ja koko pjaska jumissa. Sain sen kuntoon hyvin näppärästi, olihan mulla aputyttönä ihana mieheni. Nyt on makkarissa valoisaa ja tuntuu siltä, että koko huone kasvoi muutaman neliön. Pitää vaan vahtia, ettei avaa ikkunoita liikaa. Meidän Irmelillä on nimittäin taipumus tipahdella ikkunoista. Kun asuttiin vielä porissa, se tippui viidennestä kerroksesta. Oli yön ulkona, etsinnöistä huolimatta. Aamulla soitin huoltomiehelle ja löydettiin se tuuletusparvekkeiden alta, ns. välikatolta, johon ei päässyt omilla avaimilla. Kun toin sen kotiin, se juoksi saman tien sille samalle ikkunalle. Ja yritti päästä ulos uudestaan! Kaikkia meitä ei ole siunattu järjellä. Tai sitten se yritti kertoa, että PETAan lähettämänsä vetoomus omistajanvaihdoksesta - syynä liian vähäinen namien saanti - ei ollut mennyt läpi. 

Ai, että! Kyllä nyt kelpaa!

Plussat

Viime postauksessa kirjoittelin mitkä asiat koen negatiivisina täällä pienessä kalastajakylässä, joka fuengirolanakin tunnetaan. Nyt on vuorossa hyvät puolet. Olkaatten hyvätten!

Plussat:

Parempi työtilanne.

Täällä meillä molemmilla on mahdollisuus tehdä mielekästä työtä ja rajata helpommin vapaa-aikaa. Itsellä työt ei enää seuraa ajatuksissa kotiin, joten olo on rauhallisempi ja jollain tavalla vapaampi. Entisessä elämässä olin hoitaja ja tämmöisenä murhepussina oli tosi vaikeaa saada pidettyä työn tuomat ajatukset työpaikalla. 
Vuoro- ja viikonlopputyöt on muuton jälkeen vaihtuneet arkisin tehtävään päivätyöhön. Nykyään nautin suunnattomasti työstäni, enkä pelkästään sen vuoksi, että viikonloppuisin on vapaata. Saan auttaa ja neuvoa ihmisiä edelleen, mutta aihealue on aivan eri ja kanssakäyminen tapahtuu puhelimitse. Paskaa ei tarvitse ottaa asiakkailta vastaan ja mitään ei tarvitse myydä. 
Työporukka on lähempänä omaa ikääni ja se avaa mielestäni paremmat mahdollisuudet verkostoitua, kaverustua, harrastaa ja reissata yhdessä. Vielä olen vähän arka ja omassa kuoressani, mutta enköhän löydä jossain kohtaa energiaa alkaa bondaamaan työkavereiden kanssa enemmän. 
Mulla on ekaa kertaa elämässäni maailman ihanimmat esimiehet päällikköä myöden ja en olisi koskaan osannut kuvitella mitään näin upeeta sattuvan mun kohdalle. Aiemmin kuvittelin, että hyvä työfiilis ja viihtyminen töissä on vain myytti ja kivat esimiehet ja päälliköt taruolentoja. Nykyinen työmaani on se kauan kaipaamani ja etsimäni satumaa, jossa on mahdottoman hyvä olla. Ihanata!

Oma rauha.

Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Espanjahan ei yleisesti ottaen ole sellainen maa, jossa saa olla rauhassa ja nauttia hiljaisuudesta. Asumme kerrostalossa, jossa luulimme pitkään olevamme ainoat suomalaiset, kunnes tänään tapasimme jossain alakerroksissa asuvan suomalaisen naapurin. Hän kertoi asuneensa tässä talossa jo kymmenen vuotta! Sanomattakin lienee selvää, että talo on aika rauhaton suomalaisen näkövinkkelistä. Käytävällä on joka päivä niin paljon liikennettä, että ihmettelen miten ulko-oven saranat ei ole vielä antaneet periksi. Tai sitten joku käy salaa vaihtamassa ne uusiin... No mutta, vaikka ääntä ja liikennettä piisaa, saadaan silti olla mun mielestä aika hyvin omassa rauhassa. Naapurin pikkupoikien ovikellon rimputtelu on jäänyt ja ainoat, jotka meidän saranoita kuluttaa on ystävät ja pakettilähetit. 
Kun lähtee ulos kämpästä, saa olla siinä mielessä omassa rauhassa, että suomalaiset ei tule juttelemaan tuntemattomille, kuten ei myöskään paikalliset. Kielimuuri, joka on nykyään lähempänä aitaa, suojaa meitä myöskin. Ei ole pakko olla sosiaalinen, jos ei halua ja kaikki ymmärtää sen. Myöskin myrkylliset ihmissuhteet katkesivat kuin itsestään muuton myötä. 

Ystävät. 

Vanhat kaverisuhteet ja pitkäaikaiset ystävyyssuhteet ovat edelleen olemassa ja yhteyttä pidetään välimatkasta huolimatta. Oikeastaan olen tullut siihen tulokseen, että pidän nykyään jopa enemmän yhteyttä minulle tärkeisiin ihmisiin kuin entisessä elämässä. Perheen ja isovanhempien kanssa tulee soiteltua viikottain pitkiä puheluita ja ystävien kanssa viestiteltyä Whatsapin kautta ja Facebookissa. Ollaan siis lähellä, mutta kaukana. Täällä olemme saaneet uusia kaverisuhteita ja muutama niistä on syventynyt ystävyydeksi asti. Tuntuu siltä, että vihdoin elämässäni on ihmisiä, jotka oikeasti haluavat olla kanssani tekemisissä, arvostavat minua, aidosti välittävät minusta ja perheestäni. 

Pöljäillään Kansainvälisillä Päivillä (Feria Internacional de los Pueblos)

Elintaso.

Täällä meillä on kahden ihmisen palkka käytettävissä ja vaikka vuokra onkin ihan järjetön asuntoon nähden ja sähkö on kallista, jää silti elämiseen paremmin valuuttaa kuin Suomessa. Meidän on mahdollista joka kuukausi käydä ulkona syömässä tai tilata ruokaa kotiin, elokuvissa, kahvilla, yksillä, juhlimassa ja ostaa ruokaa ilman taskulaskinta. Toki aina joskus sattuu jotain odottamatonta ja talous saattaa heittää kuperkeikkaa, mutta kaikesta selvitään. Vaikka sitten sen taskulaskimen avulla. 
Tossa joku aika sitten meillä rossasi keittiön muoviputket allaskaappiin ja tuloksena oli pieni vedenpaisumus. Vuokranantajalla on kotivakuutus (meilläkin lisäksi oma) ja kyselin häneltä miten asia hoidetaan. Hän antoi heti ohjeet, puhelinnumeron ja vakuutuksen numeron. Soitin vakuutusyhtiöön, sain palvelua englanniksi ja seuraavana päivänä Supermario oli putkien kimpussa. Oltaisiin saatu hänet vielä samalle päivällekin, mutta hätä ei ollut niin akuutti. Vajaan tunnin hän hääräsi köökissä ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa ja lasku oli nolla euroa. Vakuutus kuulemma korvaa kaiken näköistä muutakin puuhaa, tarkemmin en tiedä mitä, mutta otan jatkossakin aina yhteyden vuokranantajaan, jos jotain ilmaantuu. Suomessa oltaisiin tietysti soitettu taloyhtiön huoltomiehelle, mutta täällä ei sellaista ole, joten siksi tuo Supermarion saaminen tuntui niin hyvältä. 

Tää setti oli vitosen meidän alabaarissa Victoriassa.

Maisemat ja luonto. 

Mikään ei voita suomalaista metsää ja sen raikkautta, mutta kyllä nämä vuoretkin tulvakanavineen on aika vaikuttavia. Uuden elämän alkutaipaleella mua ahdisti ihan hirveesti se, että mihin suuntaan tahansa katsoin, oli aina silmien edessä jotain. Suomessa on niin tasaista, että siellä tuntuu olevan enemmän tilaa hengittää. Silmän kantamattomiin peltoa tai metsää, tietä tai merta. Täällä on aina vuoret ja niiden rinteillä asunnot ja valkoiset kylät. Ainoa paikka missä näkee määräämättömän kauas on meren ranta. Nykyään, kun silloin tällöin menen rantaan ja katson horisonttiin, tulee epämukava olo. Siellä on ihan liikaa tilaa. Suomessa käydessäni kuitenkin nautin siitä samanlaisesta tilasta, jonka nään. Hullua. 
Luonto on täällä parhaimmillaan talvella ja aikaisin keväällä, kun sateet on herättäneet kasvillisuuden. Kesää ja syksyä kohden lintujen laulu tuntuu kovenevan samaa tahtia, kun kuumuus kuolettaa kasvit takaisin unille. Täällä ei ole juurikaan mitään niin myrkyllistä tai pelottavaa elukkaa, että jännittäisin luonnossa liikkumista ihmis- tai eläinseurassa. Hyttysiä ja muita kettumaisia itikoita on oikeastaan aika vähän. Tämän vuoden puolella olen tavannut kaksi hyttystä. Molemmat tietty imeskeli meikäläistä, mutta ei se mitään. Annoin anteeksi, kun eivät tulleet armeijana imureissulle.
Campolla on mahtavia kävelyreittejä ja todella vähän vastaantulijoita. Sydämeni pakahtuu joka kerta, kun campolla joku ratsastaa ohi, kuullaan lampaiden kellojen kilkatus tai nähdään ne laiduntamassa. Olen tosi kaupunkilainen, mutta tämä kaupungin ja maaseudun rajalla asuminen tuntuu olevan mun juttu. Meiltä on kumminkin vain reipas 3km keskustaan ja bussi kulkee kerran tunnissa lähes vierestä. 

Bongattiin Kaamoksen kanssa munkkiaratti campon lenkillä. 

Ilmasto.

Olen kylmän muija, joten en ehkä osaa arvostaa tätä paahtavaa aurinkoa, mutta on tässä ilmastossa silti puolensakin. Atooppinen ihoni on rauhoittunut normaaliksi. Kun sataa, yleensä vettä tulee kerralla kunnolla ja sateet tuntuu ajoittuvan useihin yöhön. Niin ja sadekausi ei kestä kolmea neljäsosaa vuodesta. Puolet vuodesta on ihanan raikasta ja lenkille lähtiessä ei tartte koskaan pelätä liukastuvansa jään takia. 

Tiet.

Tiet on pääosin hyvässä hyvässä kunnossa. Jos joku parkkeeraa väärään paikkaan, hakee Grua ajoneuvon talteen ja liikenne rullaa taas. Voit sitten käydä lunastamassa sen, kun ehdit. Laskua siitä kyllä kertyy eli mihin tahansa ei kannata autoa jättää. Jos jäät tien päälle, soitat vakuutusyhtiöön, Grua tulee ottamaan ajoneuvon kyytiin ja tiputtaa sen esim. korjaamolle. Pääset itse kyydissä ja palvelu kuuluu aina ajoneuvon vakuutukseen. Tullitiet on ihan priima kunnossa, mutta se nyt on selvä, koska kyseessä on maksullinen tie. 

Matkailu.

Vapaalla voi lähteä mihin vain helposti. Málagan lentokentälle on 20min automatka ja junalla sinne puksuttelee reippaan puoli tuntia. Täältä ei varsinaisesti tarvitse lähteä lentokoneella mihinkään, sillä kohteita löytyy hyvin läheltäkin. Junasta voi hypätä pois millä vaan pysäkillä ja aina on mielenkiintoista ja kaunista nähtävää.  
Voin ottaa paattimatkan viereiseen Benalmádenaan ja tulla sieltä bussilla takaisin. Voin kävellä tai bussitella Mijas Puebloon, Mijasin valkoiseen kylään. Siellä on muuten yks mun lempipaikoista, Mayan Monkeyn suklaatehdas ja myymälä. Jonain synttärinä vielä pääsen sinne tekemään itse suklaata! Voin ottaa auton alle ja lähteä kiertelemään Rondaa tai Atelle sukellusvahdiksi Nerjaan. Tai sitten nappaan Kaamoksen mukaan ja suuntaan haahuilemaan ja ihailemaan maisemia campolle. Hemmottelufiilikseen pääsen Málagassa El Hammamissa. Vapaa-aika tuntuu aina minilomalta, kun poistuu kämpästä tekemään jotain mielekästä. 

Muijat lähti Afrikkaan päiväreissulle. 

Feriat ja fiestat.
Täällä osataan juhlia! Oma suosikkini on Kansainväliset Päivät eli Feria Internacional de los Pueblos vappuna. Siellä pääsee kiertämään maailman ympäri ilman, että täytyy poistua kotikylästä. Tarjolla on kaikkea joulupukista seeprahampurilaiseen ja oikeista törmäilyautoista haiseviin juustoihin. Tänä vuonna tarjolla oli metrilakua ja sohviakin. 
Suomalaiset pyhät ei aina mene yksiin espanjalaisten kanssa ja se aiheuttaa töissä joko plussatunteja tai miinustunteja. Jos vuoden pyhiä tarkastelee kokonaisuutena, on meillä neljä pyhävapaata enemmän eli plussalle jäädään. Ei haittaa yhtään. 
Kaiken maailman kulkueita ja juhlia on pitkin vuotta, enkä edes ole tietoinen mitä kaikkea täällä juhlitaan. Ekana vuonna reissattiin aika paljon ja silloin näimme monia kyläjuhlia. Erikoisimpana jäänyt mieleen valkosipulijuhlat. Siellä kylä tarjosi tietysti viiniä, mutta myös juhlien erikoisuutta, valkosipulimaitoa. Mulle ei uponnut, Atelle kylläkin. Olen melko varma, että siltä puuttuu makuaisti. Appelsiinijuhlat on ollut mun listalla tämän pari vuotta, mutta aina on olevinaan jotain menoa, kun ne pidetään. Ehkä ensi vuonna pääsen sinnekin.

Osaa se elo täällä olla siis ihan mukavaakin. Tasaista arkea ja äänekkäitä juhlia. 

Harmaita hiuksia aiheuttavat asiat ja ominaisuudet

Tänään päätin kirjoitella vähän negatiivisista puolista täällä olemisen suhteen. Mulla ei ole ollut mitenkään huono päivä tai angstinen fiilis. Jotenkin tuntuu luontevalta kirjoittaa negatiivisista asioista, koska seuraavaksi aion listailla positiiviset asiat. Ei voi olla positiivista, jos ei ole negatiivista. Olipas diippiä. No, tässä nämä mistä saan harmaita hiuksia. Olkaatten hyvätten!

Asunnot.

Koska ei ole eristeitä, on talvella päivisin lämpimämpi ulkona kuin sisällä. Kylmin kokemani sisälämpötila kotona on ollut +16C. Joku hämärä muisto on myös lukemasta +14,5C, mutta en mene takuuseen onko se ollut unta vai totta. Ekassa asunnossa meillä ei ollut ilmalämpöpumppua ja silloinen vuokranantajamme ei suostunut sellaista hommaamaan, vaikka kuinka yritimme väsyttää häntä. Lämmitysmuotona meillä oli silloin kaasulämmitin. Kylmä ja kostea asunto veti homeeseen alta aika yksikön ja kaasulämmittimestä tuleva kosteus ei ainakaan auttanut asiaan. Eleltiin sitten reipas vuosi kuumassa ja homeisessa.

Nykyisessä asunnossa on ilmalämpöpumppu ja se on oikein oiva vekotin. Toki edelleen on se ongelma, että lämpö menee harakoille, koska jokaisesta luukusta vetää. Tästä maasta ei taida löytyä sellaista ei-miljoonaluokan asuntoa, jossa olisi kunnon ikkunat ja ovet. Aina vetää. Ja kun vetää, tulee ulkoa kivasti myös ''Saharan hiekka'' ja kaikki muu pjaska sisälle. Hiekka koostuu pienen pienistä jyväsistä, jotka ihanasti matkaavat tuulten mukana vetten yli tänne meille ja joko puhallellen saapuvat jokaiseen rakoseen ja koloseen tai satavat veden mukana alas. Lopputalvesta saattaa olla tarpeellista seurata säätiedoitusta, etenkin jos haluaa pestä ikkunat. Tai autonsa. Tai terassinsa. Tai mitä vaan, joka on kosketuksissa ulos. Tuohon tiettyyn aikaan vuodesta lattioidenpesuvesikin on ihan punertavaa, kun hiekka sniikkailee jopa sinne pimeimpään ja kaukaisimpaan asunnon nurkkaan. 

Asunnot on mun mielestä tosi pieniä. Jos asuntoilmoituksessa mainitaan neliöt, kannattaa tarkistaa onko kyseessä asuinneliöt. Yleensä neliöitä ei ilmoiteta, joten ''1 mh asunto'' voi olla kaikkea 35 asuinneliön ja 60 asuinneliön väliltä. Täällä asunnon neliöihin lasketaan kaikki. Parveke, asunnolle laskettu osa yleisistä tiloista kuten käytävistä ja rakenteista, mahdollinen varasto jne., joten vain paikan päällä käymällä selviää onko asunto omiin tarpeisiin sopiva. Kamalan hankalaa vertailla. Nykyinen asuntomme on nippa-nappa sopiva, tilaa saisi keittiössä ja kylppärissä olla enemmän, mutta näillä mennään. Eipähän enää tarvitse etsiä oikeasti pitkäaikaista asuntoa. 

Se pitkäaikaisen asunnon määritelmä on yksi piru näin pysyvän asukkaan ja työssä käyvän ihmisen näkövinkkelistä. Ilmoituksessa saattaa lukea isolla VUOKRATAAN PITKÄAIKAISESTI ja tekstissä selviää, että tämä pitkäaikainen tarkoittaa kuukautta/kahta/kolmea jne ihan sinne 11kk asti. Nykyisen lain mukaan sopimus tehdään vuodeksi (12kk) ja se jatkuu sen jälkeen vielä kolme vuotta ilman erillisiä ilmoituksia. Tokihan kahden välinen sopimus menee aina edelle, joten vuokra-aika voi olla mitä vain. Moni haluaa vuokrata asuntoaan talvella ''pitkäaikaisesti'' ja kesällä sitten turisteille kovaan hintaan. Nämä rahanhimoiset ja usein myös asunnon kunnon suhteen välinpitämättömät vuokranantajat kusevat muiden muroihin. Lakeja tiukennetaan koko ajan, jotta meille tavallisille pulliaisille olisi asunto ihan jokaisena vuoden päivänä ilman, että meidän pitää muuttaa vähintään kaksi kertaa vuodessa. Moni untuvikko ei tiedä sitäkään, että ei koskaan kannata allekirjoittaa sellaista vuokrasopimusta, jossa on erikseen sovittu kesäkuukausille korkeampi vuokra. Täällä on vielä niin sanotusti vuokranantajien markkinat, mutta suunta muuttuu toivottavasti tulevaisuudessa. Tuntuu, että täällä on töitä, muttei asuntoja. Kun Suomessa taas on asuntoja, muttei töitä. 

Vuokrien hinnat on viime vuosien aikana nousseet todella paljon. Kun suunnittelimme muuttoa vuonna 2015, modernin 2mh asunnon esikaupunkialueelta sai noin 400 eurolla. Kun muutimme vuonna 2016, samanlaisen asunnon hinta olikin jo 500 euroa. Nyt vuonna 2018 maksamme tuollaisesta asunnosta 700 euroa. Ja tuohon tietysti vesi ja sähkö päälle, mahdollisesti myös jätemaksu. Eniten hirvittää ja harmittaa niiden puolesta, jotka joutuvat asumaan kimppakämpässä ja maksamaan yhdestä huoneesta sen 500 euroa. Jos vaan mahdollista, kannattaa ostaa asunto, sillä yhtiövastikkeet pyörii viiden kympin molemmin puolin. 

Usein vuokra-asunnot on valmiiksi kalustettuja ja maahan muuttajalle se on ihan kätevää, mutta en edes aloita paasaamista kalusteiden määrästä ja kunnosta. Lyhyesti sanottuna roskiskamaa ja tuoleja tuntuu aina olevan joka paikka täynnä. 

Kylmän muijallakin on rajansa. Kotona ei ole kiva palella!

Asiakaspalvelu. 

Tuntuu, että joko saan viimeisen päälle palvelua tai en palvelua lainkaan. Ihan sama puhunko auttavaa espanjaa vai sujuvaa englantia. Hyvää asiakaspalvelua tuntuu saavan kaupoissa (paitsi kiinakaupat), leipomoissa, kahviloissa, yleensäkin paikoissa, joista ostan jotain. Huonoa asiakaspalvelua tai palvelematta jättämistä saan osakseni lähinnä (Los Bolichesin) postissa, Orangen puhelinaspassa, lääkäriaseman luukulla, poliisilaitoksella jne. Yleisesti siis paikoissa, joista en suoranaisesti osta mitään, mutta jonka palveluja tarvitsen. 

Ihan näin ohi mennen pari esimerkkiä. Orange on laskuttanut meitä liikaa toukokuusta 2017 asti. Ollaan käyty liikkeessä monta kertaa, mutta eivät voi (suostu) tehdä asialle mitään. Ollaan soitettu heidän asiakaspalveluunsa niin monta kertaa, että on mahdotonta pysyä laskuissa enää mukana. Nyt on kesäkuu 2018 ja asia on edelleen kesken. 

Ehdottomana lempparina paskasta aspakokemuksesta komeilee erikoissairaanhoidon lääkäriajan peruminen. Ensin soitin asemalle, josta sain ajan. Ei onnistu, soita sinne missä aika on ja luuri kiinni. Ei annettu edes puhelinnumeroa. Näppärästi sitten uiskentelin aikani internetin ihmeellisessä maailmassa ja löysin tuon ilmeisesti hyvin salaisen puhelinnumeron. Soitin, selitin asiani ja annoin nie-numeroni ja vastaus oli sama, ei onnistu. Kun kysyin miksi, sain niin paksua ja nopeaa andalucian murretta vastaukseksi, ettei mitään mahdollisuutta ymmärtää sanaakaan. Kysyin puhuuko hän englantia. Ei ja luuri kiinni. Soitin uudestaan ja kysyin mistä numerosta voi saada peruttua ajan ja kenen kanssa voin puhua englanniksi (koska ilmeisesti auttava espanjani ei kelpaa). Ei puhuta englantia ja luuri kiinni. Hengitin kerran syvään ja totesin, että en sitten ilmeisesti peru aikaa. Hoitoalalla töissä olleena tämä ratkaisu ei tunnu kovin hyvältä. Eniten ärsyttää, että sain kerrottua asiani, annettua nie-numeroni ja homman piti olla selvä. Tarkistin vielä myöhemmin ja olin kyllä soittanut ihan oikeaan numeroon. Tottakai aina on mahdollisuus maksaa tulkille ajan perumisesta, mutta mulla meni käpy koko touhuun niin pahasti, että mielummin maksan käymättä jääneestä ajasta, kuin tulkista. Jos sieltä edes laskua tulee. 

Kuumuus.

Kylmän muija ei pidä kuumasta. Lämpimästä kyllä, mutta noi neljän kympin varjolämpötilat on jotain ihan älytöntä. Jos olisi mahdollisuus, viettäisin aina kuumimman ajan kesästä Suomessa.

Vesi. 

Vesi itsessään haisee pierulta ja on ihan järkyttävän makuista, vaikka juomakelpoista onkin. Hiukset on käkkäränä veden vuoksi ja pyykinpesukoneeseen pitää aina muistaa laittaa jauhettu vedenpehmennystabletti ettei kone tukkeudu. Jauhettu siksi, että kokonaisena se ei liukene kunnolla ja vaatteisiin jää raitoja. Ihan sama onko kalliita tabuja vai halpoja. 

Vedenpaine on usein olematon etenkin, jos talossa vettä juoksuttaa joku muukin. 

Uima-altaissa oleva vesi on niin myrkytettyä, että iho huutaa hoosiannaa ja silmät punoittaa lyhyenkin visiitin jälkeen. Olen kuullut huhua, että silmien punoitus johtuisi vedessä olevasta virtsasta, mutta mene ja tiedä. Jos näin on, myrkkyjä ei ilmeisesti ole sittenkään tarpeeksi. 

Sade on mielenkiintoinen ilmiö täällä. Ei harvinaisuutensa vuoksi vaan lähinnä sen, että sitä ei suomalainen ymmärrä ennenkuin itse kokee, että sitä voi sataa aivan jär-jet-tö-mäs-ti! Esterin perse saa täällä ihan uuden merkityksen. Vuorilta valuva vesi saa aikaan vyörymiä ja täällä alhaalla tulvia. Jos asunnossa on aikansa eläneet ikkunat, lorottelee sade sisälle ja sielläkin tulvii. Kadut on ihan sikaliukkaita ja liikenne on tiltissä. Se jaksaa joka vuosi ihmetyttää, miten vettä liruu alas vielä pitkien aikojen päästä talven viimeisestä sateesta. 

Pienet piirit ja (suomalaiset) ihmiset.

Suomalaisten yhteisö täällä on tiivis ja tarpeellinen, silti toisinaan ärsyttää, että kaikki tuntee toisensa. Juorut liikkuu valon nopeudella, niin positiiviset kuin negatiivisetkin. Suurin osa katukuvan suomalaisista on eläkeläisiä ja suurin osa palveluista sekä harrastuksista näyttää olevan suunnattu heille. Aivan varmasti saa työikäinen osallistua selkä-hartia-jumppaan klo 10.30 rannalla, mutta usein työikäiset on tuohon aikaan työmaalla. Palvelujen ja harrasteiden hinnoittelu on mielestäni eläkeläissopivaa eli kallista. Helpoimpana esimerkkinä kymmenen euron joogatunti. Se on paljon enemmän kuin minun palkkani tunnilta. Kynsien kestolakkaus pyörii kolmen kympin paikkeilla tai ylikin. Vaikka rahaa jää pakollisten menojen jälkeen enemmän, en silti voi käydä joka kuukausi esimerkiksi parturissa. 

Oma lukunsa on elämäm koululaiset. Tuntuu, että täällä niitä on suhteessa enemmän kuin normaaleja ihmisiä. Tai sitten vanhemman polven nettietiketti on aika lailla hatarampi, kuin meidän nuorempien. Ainahan Facebook-ryhmissä on riitoja, mutta meidän suurimmassa ryhmässä, Costalla mitä tahansa ja missä tahansa, saadaan riita aikaiseksi ihan mistä vain. Siellä pätevät kilpaa talviasukkaat ja lomailijat, samalla kun todelliset tietäjät eivät kusekaan ryhmän suuntaan ja elävät elämäänsä netin ulkopuolella. Yksi ryhmäläisten kestosuosikki ihmisten lynkkausta ajatellen on koirat. Jos joku joskus erehtyy kysymään, mistä voi saada tietoa sen-ja-sen rodun kasvattajista ja pennuista, syttyy sota. Olet automaattisesti Saatanan kätyri, jos et adoptoi tappotarhalta käytösongelmaista sekarotuista. Ihan sama, haluatko laajentaa Saksanpaimenkoirien geenipoolia Suomessa breedaamalla espanjan tuontia tai harrastaa näyttelyitä Bichon Friséen kanssa. Olet kätyri. Häpeä. 

Aika ja aikataulut.

Suomalaisen työrytmin sovittaminen espanjalaiseen elämän rytmiin on haastavaa. Moni tekee töitä klo 7 alkaen eli Suomessa kello on silloin 8. Täällä esimerkiksi fuengirolan sisäiset bussit alkaa liikennöidä vasta klo 8. Jos olet onnistunut löytämään asunnon kävely/pyöräilymatkan päästä työmaata, ei ole ongelmaa. Jos kuitenkin on käynyt huono tuuri ja asunto on matkojen päässä, täytyy alle ottaa auto tai mielummin mopo. Parkkipaikkoja on laihanlaisesti ja mopo on kätevämpi sulloa ruutuun. Junalla toki pääsee kulkemaan jo kuuden jälkeen aamulla, jos vaan sattuu asumaan järkevässä kohtaa. Itsellä esimerkiksi työmatkaa on 4km ja jos menisin junalla, kävelisin ensin noin 20min junalle, kyydissä olisin 2min ja sen jälkeen vielä 15min kävely työmaalle. Käytännössä haaskaisin rahaa ja myös aikaa, koska juna kulkee niin, että mun on ajallisesti järkevämpää kävellä koko matka. Tai polkea, kummin vaan. 

Kun päivätyöläiset pääsee töistä, on turha haaveilla pääsevänsä pankkiin tai muualle hoitamaan asioita. Mulla työpäivä loppuu usein klo 15.15 ja silloin on siesta. Onneksi ruokakauppa on auki ja bussi kulkee. Kotiin päästyäni ei tule enää lähdettyä mihinkään ja se on kyllä ihan oma mokani. Vaikka siestan jälkeen lähtisinkin liikkeelle, en siltikään pääsisi pankkiin tai mihinkään virastoon asioille. Lääkärille on joskus ilta-aikoja, mutta ne on harvassa ne. 

Aika yleensäkin kulkee täällä eri tavalla. Vuodenaikojen vaihtelut ei ole niin suuria kuin Suomessa. Se aiheuttaa sekavuutta ajantajussa. Atte luuli ekana vuonna, että seuraavaksi juhlitaan pääsiäistä ja meinasi pyrstölleen lentää, kun sanoin, että vappua. Vuosi tuntuu kestävän ikuisuuden ja silti onkin jo taas joulu. Kassajonossa tuntuu kuluvan viikko, kun kassahenkilö juttelee mukavia asiakkaiden kanssa. 

Bussiaikataulut pitää parhaiten kutinsa syksyllä, kun kesän turistit on lähteneet ja talviasukkaat ei ole vielä saapuneet. Samoin keväällä. Talviasukkaat on lähteneet ja turistit ei ole vielä saapuneet. Kaikkina muina aikoina eli suurimman osan vuodesta aikataulut heittää härän pyllyä. Useimmilla pysäkeillä on onneksi valotaulut, josta näkee kuinka monen minuutin päästä bussi saapuu. Pysäkillä kannattaa toki olla jo siihen aikaan, kun aikatauluun on merkitty, niin ei ole ainakaan itse myöhässä. Tiistaisin ja lauantaisin ne on vuoden ympäri myöhässä, koska tiistaisin ferialla järjestetään markkinat ja lauantaisin suuri kirpputori. Junaan voi sentään luottaa. Paitsi silloin kun sataa. 

Junalippuautomaatti valittaa ''NoMoreCr...'' Selkeesti se ei halua, että taivas itkee. 

Tämmöistä murmutusta tällä kertaa. Onneksi kaikki mieleen tulleet negatiiviset asiat on omasta asenteesta ja sopeutuvuudesta kiinni. Muutaman vuoden integroitumisen jälkeen varmaan nauran tällekin postaukselle.